Kuva: AOP

Anne Hathawaylle kävi suosikkikomedian kuvauksissa hassu moka - päätyi mukaan elokuvaan

15.05.2020 09:15 - Ella Haura

Näyttelijä muisteli Prinsessapäiväkirjat-elokuvan kuvauksia ABC:n ohjelmassa.

Näyttelijä Anne Hathaway, 37, muisteli hiljattain ABC:lla vuoden 2001 Prinsessapäiväkirjat -elokuvan kuvauksia. Ohjelma järjestettiin tribuuttina elokuvan ohjanneelle, edesmenneelle Garry Marshallille. Myös Onnenpäivät-sarjan luojana tunnettu Marshall kuoli sairauskohtaukseen 81-vuotiaana vuonna 2016.

Hathaway paljasti kuvauksissa sattuneen kommelluksen, jonka Marshall päätti sisällyttää elokuvan julkaisuversioon. Tähti näytteli kohtausta urheilukentän katsomossa vastanäyttelijänsä Heather Matarazzon, 37, kanssa.

- Heather liikkui portailla todella nopeasti, enkä pysynyt hänen perässään. Liukastuin vesilätäkköön ja romahdin takamukselleni. 

Hathaway näytteli kohtauksen loppuun kaatumisesta huolimatta ja kertoi yllättyneensä, kun moka näytettiin elokuvan trailerissa kuukausia myöhemmin. 

- Hän säilytti kohtauksen, sillä se oli aito. Garry rakasti spontaaneja hetkiä!

Suositusta teinikomediasta tehtiin myös toinen osa, ja Hathawayn näyttelijänura lähti elokuvan myötä nousukiitoon.

Pääset katsomaan TV Guiden julkaiseman pätkän Hathawayn haastattelusta ja elokuvan kaatumiskohtauksesta alta. Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Anne Hathaway vei tyynyhaasteen uudelle tasolle ja some ihastui - otoksella yli 2 miljoonaa tykkäystä

Lue myös: Anne Hathaway ja Ben Affleck tähdittävät tulevaa Netflix-trilleriä - trailerilla jättisuosio

Lue myös: Täydellinen look! Anne Hathawayn juhlatyyli korosti raskausvatsaa, katso

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat