Kuva: AOP

Huippuräppärit myöntävät googlettavansa biisejään - paljastavat myös syyn

15.05.2020 15:15 - Ella Haura

Eminem kertoo Young Money Radio -ohjelman haastattelussa, että työstää parhaillaan uutta musiikkia.

Räppäri Eminem, 47, vieraili hiljattain räppäri Lil Waynen, 37, Young Money Radio  -ohjelmassa, ja miehet huomasivat haastattelussa, että heillä on yhteinen tapa. Molemmat artistit nimittäin myönsivät etsivänsä netistä omia sanoituksiaan ja paljastivat tälle myös syyn.

Eminem kertoi haastattelun alussa kollegalleen, että on räpännyt lähes kaikista aiheista ja riimitellyt jokaisen mahdollisen sanan.

- Minun pitää jopa googlata omia biisejäni, jotta en toistaisi itseäni, Wayne vastasi Eminemille.

Eminem myönsi harrastavansa samaa.

- Omg, minäkin teen noin!

Waynen mukaan "Lil Wayne -sanoitukset" on yksi hänen käyttämänsä nettiselaimen haetuimmista aiheista. Kokeneilla artisteilla toiston välttäminen on tullut pitkän uran myötä yhä vaikeammaksi.

Eminem kertoi haastattelussa myös työstävänsä parhaillaan uutta musiikkia. Artisti on kertonut aiemmin Shade45 -radioohjelmassa, että on suhtautunut poikkeusaikaan hyvin. Hän myös vertasi julkisuuden toisinaan vaatimaa eristäytymistä karanteenissa olemiseen.

Pääset kuuntelemaan Eminemin haastattelun alta. Jos julkaisu ei näy, voit avata sen tästä.

Lue myös: Eminem yllätti kaikki ja nousi lavalle Oscar-gaalassa - esitti kohukappaleen 17 vuoden takaa

Lue myös: Eminem avautuu koskettavasti isyydestä - antaa myös päivityksen Hailie-tyttären parisuhteesta

Lue myös: Eminem on ollut 12 vuotta kuivilla - aiheesta tehty Instagram-päivitys kerää kommentteja

Lähde: The Independent

Kilpailut

Uusimmat