IL: Koronapandemia vei missikaunotar Bea Toivosen työt - "En tykkää olla velkaa"

28.05.2020 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Toivonen asuu muusikkomiehensä kanssa Lontoossa.

Vuonna 2014 Miss Suomeksi kruunattu Bea Toivonen, 27, asuu Lontoossa yhdessä muusikkomiehensä Jesse Smithin kanssa.

Toivonen ja Smith ovat viettäneet muun maailman tavoin karanteenielämää ja kampaaja-meikkaaja Toivonen on menettänyt työnsä koronpandemian vuoksi.

- Surullinen totuus on se, että työt ovat lähteneet alta. Lontoo on maailman kalleimpia kaupunkeja ja siksikin tilanne on aika pelottava. Huolestuttaa tosi paljon, Toivonen kertoo Iltalehden haastattelussa ja jatkaa:

- Jessellä on säästöjä, mutta minulla ei. Hän sanoo, että olemme tiimi, mutta en tykkää olla velkaa, vaikka ei Jesse sitä fiilistä minulle annakaan. Siksikin haluan antaa hänelle apua esimerkiksi livekeikkojen järjestämisessä.

Toivonen kuitenkin yrittää pysyä positiivisena, vaikka tilanne on todella ikävä. Hän uskoo, että kauneusalan työt avataan vasta heinäkuussa.

– Loppuvuosi meni tosi hienosti ja sain hyvin asiakkaita. Harva täällä pystyy tekemään hiukset ja meikin. Tiesin, että alkuvuosi olisi hiljaisempaa ja sitten tuli vielä tämä poikkeustila. Tällä tietoa kauneusalan duunit avataan täällä aikaisintaan heinäkuun alussa. Pakko yrittää pysyä positiivisena, vaikka olo on toimeton, Toivonen suree Iltalehdelle.

Toivosen äiti vuoden 1985 Miss Suomi Marja Kinnunen ja isä kilpa-autoilija Harri Toivonen. Bea Toivonen edusti Suomea myös vuoden 2014 Miss Universum -kilpailussa.

Lue myös: Vau, mikä kaunotar! Missi Bea Toivonen hehkuu kauniissa kesätyylissä

Lue myös: Missikaunotar Bea Toivonen ihastuttavassa kevätlookissa - ota vinkit omaan pukeutumiseen

Lähde ja koko haastattelu: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat