Kuva: AOP/YouTube

Esko Kovero paljastaa, kuinka Salkkareiden putoamiskohtaus syntyi: "Ei stuntteja, kerralla purkkiin"

02.06.2020 12:45 - Henna Koste

Konkarinäyttelijä Esko Kovero kertoo, että dramaattista kohtausta harjoiteltiin yksi päivä, mutta kuvauksissa se meni kerralla purkkiin.

Salatuissa elämissä nähtiin jälleen dramaattinen käänne, kun Ismo (Esko Kovero) sai tietää Lassen (Timo Jurkka) ja Jutan (Maarit Poussa) salasuhteesta. Lopulta tilanteesta syntyi arvatenkin käsirysy. Ismo töni Lassea, ja lopulta kaksikko lensi kaaressa parvekkeen kaiteen yli. 

Nyt Salatut elämät -sarjan virallisella YouTube-kanavalla näytetään, kuinka kohtaus tehtiin.

- Mehän emme käyttäneet Timon kanssa stuntteja. Teimme sen omana itsenämme tai rooleissa. Kävimme aluksi tutustumassa siihen paikkaan, että millainen se on ja millainen putoaminen on, Kovero kertoo.

Hän jatkaa, että maahan laitettiin pehmusteita. Kaksikko ei suinkaan rysähtänyt korkealta parvekkeelta, vaan matalammalta terassilta. 

- Meillä oli yksi ihan kokonainen harjoituspäivä. Siellä oli ohjaaja mukana. Samoin kuvaaja katsomassa, mistä päin sitä voisi kuvata, Kovero paljastaa. 

- Lätkähtelimme muutaman kerran ja saimme selkälihakset kipeiksi, hän toteaa ja jatkaa, että lopulta varsinaisissa kuvauksissa kohtaus saatiin ensimmäisellä kerralla purkkiin. 

Katso video alta. 

Lue myös: Muistatko? 10 yllättävää suomalaistähteä, jotka ovat näytelleet Salatut elämät -sarjassa

Kilpailut

Uusimmat