Kuva: AOP

Meghan Marklen hiljaisuus George Floydin kohtalosta hämmensi somessa - sitten tapahtui käänne

04.06.2020 11:15 - Reija Saarinen

Monien mielestä on hämmentävää, että etenkään Markle ei ole ottanut kantaa Yhdysvaltojen viime päivien tapahtumiin.

Sosiaalisessa mediassa, etenkin Twitterissä käyttäjät ovat kummastelleet prinssi Harryn sekä tämän puolison Meghan Marklen, 38, viime aikojen hiljaisuutta. Syy on siinä, että pariskunta on pitänyt hyvin matalaa profiilia sosiaalisessa mediassa myös George Floydin kuoleman jälkeen. 

Nykyään Los Angelesissa asuva pariskunta ei ole käyttänyt sosiaalista mediaa ottaakseen kantaa tapahtumiin tai puhuakseen Black Lives Matter -liikkeestä. Se on kummastuttanut monia sosiaalisen median käyttäjiä. Todellisuudessa pari ei ole päivittänyt esimerkiksi Instagramiin mitään kuukausiin. 

Siitä huolimatta käytös on ollut omiaan aiheuttamaan närää. Monet ovat Twitterissä kummastelleet sitä, miksi esimerkiksi Markle on ollut asian suhteen niin hiljaa. Vuonna 2012 hän puhui rasismia vastaan ja moni ihmetteleekin, miksei nyt.

"Markle on pysynyt liian hiljaa kaiken tämän aikana ja se häiritsee minua suuresti."

"En ymmärrä miksi Meghan Markle ja prinssi Harry ovat pitäneet suunsa kiinni rasismista, joka on valloillaan Yhdysvalloissa?"

"Missä on Meghan nyt. En näe häntä nyt puhumassa tästä kaikesta mitä tapahtuu."

Vain hetki närkästymisestä uutisoinnin jälkeen, Markle rikkoi hiljaisuuden ja otti kantaa tapahtumiin. Marklen nuoruuden koulun nykyisille oppilaille osoitetussa videossa Markle toteaa rehellisesti, ettei ensin tiennyt mitä sanoa. Hän kuitenkin korostaa, että niin George Floydin, kuin kaikkien muidenkin vääryyttä kokeneiden elämillä on väliä.

- En ollut varma, mitä voin sanoa teille. Halusin sanoa juuri ne oikeat sanat, mutta pelkäsin, että minut revitään kappaleiksi. Sitten tajusin, että ainoa väärä asia on se, etten sano mitään, hän toteaa videolla, joka on osoitettu juuri valmistuneille nuorille ja pyytää anteeksi sitä, että nämä joutuvat kasvamaan maailmassa, jossa rasismia on edelleen.

Samassa puheessa Markle kiittelee erästä opettajaa, jonka viisaat sanat saivat hänet nuoruudessaan tajuamaan sen, että epäkohtiin pitää puuttua. 

- Hän sanoi minulle, että on aina tärkeämpää laittaa toisten tarpeet omien pelkojen edelle. Nuo sanat jäivät mieleeni ja olen miettinyt niitä viime viikkoina enemmän kuin koskaan ennen. 

Hän myös muistelee vuoden 1992 mellakoita, jotka saivat alkunsa Rodney Kingin julmasta pidätyksen aikaisesta pahoinpitelystä, johon osallistui neljä poliisia. Tarinan voit kuunnella kokonaisuudessaan alla olevalta videolta. 

Lue myös: Harry ja Meghan laittoivat neljä brittilehteä täysin pannaan - somessa kahtiajakautuneet reaktiot

Lue myös: Mitä töitä Harry ja Meghan tekevät jatkossa ja mitä niistä maksetaan? Asiantuntija arvioi MTV:lle

Lähteet: Daily Mail The Sun

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat