Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Coenin veljesten lippuluukuilla flopannut elokuva, joka nousi kulttimaineeseen

09.06.2020 07:15 - Roy Kokkonen

Valtapeli ei ollut menestys ilmestyessään, mutta sittemmin se on kohonnut kulttimaineeseen.

Vuonna 1994 ilmestynyt, Joel ja Ethan Coenin viides elokuva, Valtapeli (The Hudsucker Proxy), ei menestynyt lippuluukuilla, mutta myöhemmin se on lunastanut paikkansa legendaaristen ohjaajaveljesten menestyselokuvien rinnalla.

Coenin veljesten tyyliin mustalla huumorilla kyllästetty elokuva kertoo suuren konsernin postitusosastolla työskentelevästä nuorukaisesta, joka nostetaan yllättäen konsernin johtoon osana yritysjohdon keinottelua. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan.

Tim Robbins esittää toimitusjohtajaksi pääsevää Norville Barnesia.. Muissa osissa nähdään Paul Newman, Jennifer Jason Leigh ja Charles Durning.

Valtapeli sai kriitikoilta jakautuneen vastaanoton. Elokuvaa kiiteltiin arvosteluissa tyylitellystä toteutuksesta ja viittauksista elokuvahistoriaan. Elokuvan tyyliin on imetty laajasti vaikutteita klassikko-ohjaaja Frank Capran tuotannosta. 

Elokuva floppasi pahasti lippuluukuilla. Sen tuotanto maksoi 25 miljoonaa dollaria, mutta teattereissa se tuotti vaivaiset 2,8 miljoonaa. Heikosta alkumenestyksestä huolimatta Valtapeli on noussut kulttimaineeseen vuosien saatossa.

Katso elokuvan traileri alta tai täältä:

Valtapeli
21:00
TV5

Lue myös: Jättibudjetilla tuotettu tieteiselokuva julkaistaan heinäkuussa - mukana huippunäyttelijöitä

Lue myös: "Vuoden pelottavin kauhuelokuva" - Hyytävä Relic on hurmannut niin kriitikot kuin nettikansankin

Lähde: IMDB

Kilpailut

Uusimmat