Kuva: Handout

JVG-elokuva valkokankailla ensi vuonna - luvassa ennennäkemätöntä materiaalia 10 vuoden ajalta

26.06.2020 09:00 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Elokuvassa nähdään materiaalia kymmenen vuoden ajalta.

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii nähdään valkokankailla alkuvuodesta 2021. Kymmenen vuoden ajalta taltioidun ennennäkemättömän videomateriaalin ohella elokuvassa pääsevät ääneen JVG ja sen tarinaa rakentamassa olleet taustavaikuttajat, perheenjäsenet ja ystävät.

Vuonna 2011 Häissä-single räjäytti potin ja siitä alkoi melkoinen tarina. Kymmenen vuotta ja kuusi albumia, kymmeniä radiohittejä, vuoden striimatuimpia biisejä, yhtyeestä kertovan kirjan sekä 13 Emma-pystiä myöhemmin JVG toteaa elokuvassa: Ei tästä koskaan pitänyt tulla näin suurta.

- Ehkä nämä tarinat, mitä mekin ollaan eletty ja koettu, ovat sellaisia, ettei niitä ihan kaikille tapahdu. Haluamme, että meistä tehdään aito elokuva, joka päästää jengin lähelle ja antaa katsojille jotain sellaista, mitä ei olla ennen nähty, Jare Brand ja Ville Galle kuvailevat fiiliksiään.

Elokuvan ohjaavat Taito Kawata ja Miika Särmäkari, joka toimii myös elokuvan toisena käsikirjoittajana. Käsikirjoittajana ja osatuottajana toimii myös Lasse Järvi.

Tulevan elokuvan tiiserin pääset katsomaan alta. 

Lue myös: JVG laulutaidoistaan: "Jos joku laulunopettaja analysoisi, olisi varmaan aika pahoillaan"

Kilpailut

Uusimmat