Kuva: AOP

Game of Thrones -kaunottaren vauvavatsa kasvaa kasvamistaan - "He eivät malta odottaa"

13.07.2020 16:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sophie Turner ja Joe Jonas odottavat ensimmäistä lastaan innolla.

Game of Thrones -sarjasta supertähteyteen noussut Sophie Turner, 24, odottaa ensimmäistä lastaan yhdessä muusikkomiehensä Joe Jonasin, 30, kanssa. Turnerin raskaudesta huhuttiin ensimmäisen kerran alkuvuodesta ja nyt kaunotar ei enää yritä piilotella raskausvatsaansa.

Turner ja Jonas olivat olleet kävelyllä koiransa kanssa ja suojautuneet asianmukaisesti kasvosuojalla koronaviruksen varalta. Turner oli pukeutunut valkoiseen mekkoon, josta kasvanut vauvavatsa näkyi todella selvästi.

Vielä helmikuussa pariskuntaa lähellä oleva lähde kertoi, että Turner piilottelee raskauttaan.

- Pari pitää yksityisasiansa hyvin salaisina, mutta heidän ystävänsä ja vanhempansa ovat innoissaan tulevasta lapsesta. Turner valitsee tällä hetkellä vaatteetkin sen mukaan, että raskausmaha ei paljastuisi.

Laskettua aikaa ei vielä tiedetä, mutta pariskunta on innoissaan tulevasta perheenlisäyksestä.

- He eivät maltaa odottaa ja ovat valmistautuneet hyvin tulevaan vauvaan. He ovat varmasti hyviä vanhempia, toinen lähde oli ilmoittanut vastikään.

Alta olevalta videolta näet tuoreet raskausvatsakuvat Turnerista.

Lue myös: Game of Thrones -kaunotar Sophie Turner nautti kesäpäivästä - lyhyt paita paljasti vauvavatsan

Lue myös: Game Of Thrones -kaunotar Sophie Turnerin vauvavatsa paljastui - "Ystävät ovat innoissaan lapsesta"

Lähde: Vogue

Kilpailut

Uusimmat