Kuva: AOP

Nuorukaisten viraalivideolla odottamaton seuraus - Phil Collinsin takavuosien hitin myynti ponnahti

11.08.2020 11:15 - Roy Kokkonen

Hauskalla videolla on yli 3,8 miljoonaa katselukertaa.

Kansainvälisesti moninkertaista platinaa myynyt Phil Collinsin hitti vuodelta 1984 In The Air Tonight on saanut odottamattoman myyntipiikin. Rolling Stonen mukaan myynti kasvanut jopa 1 100 prosenttia. 

Syynä myyntipiikille on viraaliksi noussut video, jonka seuraksena kiinnostus kappaletta kohtaan on kasvanut huomattavasti. Kahden päivän jälkeen videon julkaisusta kappaletta oli myyty enemmän kuin koko edeltävänä kuukautena yhteensä.

22-vuotiaat kaksoset Tim ja Fred Williams julkaisivat Youtube-videon, jossa he kuuntelevat kappaleen ensimmäistä kertaa. Kyseessä on osa veljesten Twins react -videosarjaa, jossa he kuuntelevat heille entuudestaan tuntemattomia klassikkokappaleita ja reagoivat niihin.

Internetissä video on saanut paljon suosiota, sillä kaksikon hauskaa reaktiota kappaleeseen pidetään hauskana. Videota on katsottu yli 3,8 miljoonaa kertaa.

Voit katsoa veljesten videon alta tai täältä:

Lue myös: Phil Collins avoimena: "Minulla kesti 55 vuotta tulla alkoholistiksi"

Lähde: Rolling Stone

Kilpailut

Uusimmat