Kuva: AOP

Sharon Stone syyttää Donald Trumpia tappajaksi - julkaisi musertavan videon

17.08.2020 11:15 - Iiro Myllymäki

Näyttelijä kertoo, että hänen siskonsa ja tämän mies taistelevat hengestään saatuaan koronatartunnan.

Yhdysvaltalaisnäyttelijä Sharon Stone, 62, on jakanut Instagramissa koskettavan päivityksen, jossa hän kertoo koronaviruksen vaikutuksesta omaan perhepiiriinsä. Samalla hän syyttää kovin sanoin presidentti Donald Trumpia, jota hän kutsuu ”tappajaksi”.

Stone kertoo, että hänen siskonsa Kelly ja tämän aviomies Bruce ovat sairaalassa saatuaan koronatartunnan. Hän kertoo, että hänen siskollaan on lupus, josta suomeksi käytetään myös termiä punahukka. Kyseessä on autoimmuunisairaus, ja Stone on toisessa Instagram-päivityksessään huomauttanut, että hänen siskonsa on koronatartunnan saatuaan hyvin haavoittuvaisessa tilassa, sillä tämän kehon puolustusjärjestelmä on heikko.

- He taistelevat hengestään. Siskoni ei voi hyvin, Stone kertoo.

Sharon Stone kertoo, että hänen siskonsa ja tämän mies asuvat Montanassa, missä koronatestiin ei pääse, jos ei ole oireita. Stone on huolissaan myös äitinsä puolesta, sillä hänen äitinsä on kärsinyt viime kuukausina terveysvaikeuksista, mutta koska tällä ei ole koronaan viittaavia oireita, tämä ei pääse testeihin.

Näyttelijä kertoo, että hän on yrittänyt olla yhteydessä Montanan kuvernööriin Steve Bullockiin ja paikalliseen terveyslaitokseen tuloksetta.

- Tämä on tilanne, jossa olemme tässä maassa. Ihmiset ovat suuressa vaarassa kuolla koronaan. Isoäitini kuoli koronaan ja kummitätini kuoli koronaan, Stone kertoo.

Nainen syyttää viranomaisia suoranaisesta valehtelusta esimerkiksi testauskapasiteetista. Hän päättää videonsa kehottamalla ihmisiä äänestämään marraskuun presidentinvaaleissa. Vastakkain ovat republikaanien istuva presidentti Donald Trump ja demokraattien Joe Biden. Sharon Stone kehottaa äänestämään Bidenia ja tämän varapresidenttiehdokas Kamala Harrisia.

Joe Biden ja Kamala Harris (kuva: AOP)

- Kun naiset ovat johdossa, taistelemme perheidemme puolesta. Taistelemme ihmisten elämän puolesta ja taistelemme, jotta ihmiset pääsevät testeihin. Koronan kanssa hyvin ovat pärjänneet vain maat, joissa naiset ovat vallassa. Äänestäkää, ja mitä ikinä teettekään, älkää äänestäkö tappajaa, Stone sanoo.

Sharon Stonen päivityksen näet alta tai tästä linkistä.

Yhdysvalloissa on raportoitu eniten koronaviruskuolemia koko maailmassa. Tällä hetkellä koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin on maassa kuollut yli 170 000 ihmistä, ja tartunta on todettu yli 5,5 miljoonalla ihmisellä. Kuolematilastoissa toisena tulee Brasilia, jossa on kirjattu melkein 108 000 koronakuolemaa.

Lue myös: Salama iski Sharon Stoneen, muistelee nyt kokemusta: "Lensin jääkaappia vasten"

Lue myös: Kuinka kasvomaskia käytetään oikein? THL julkaisi asiasta tärkeän videon

Lähde: Worldometers

Kilpailut

Uusimmat