Kuva: AOP

Tiger Kingistä tuttu aktivisti Carole Baskin mukaan Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun

03.09.2020 10:45 - Roy Kokkonen

Carole Baskin on pysytellyt julkisuudessa, vaikka tyrmistyikin Tiger King -sarjassa esitetyistä väitteistä.

Keväällä maailmaa kohahduttaneesta Tiger King - villi ja vaarallinen tiikeribisnes -dokumenttisarjasta julkisuuteen noussut eläinsuojeluaktivisti Carole Baskin, 59, on valittu mukaan Yhdysvaltain Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun.

Sarja tullaan esittämään ABC-tv-kanavalla. Tähdet julkistettiin keskiviikkona 2.9. Good Morning America -aamuohjelmassa. Kyseessä on sarjan 29. tuotantokausi Yhdysvalloissa.

Suoratoistopalvelu Netflixissä esitetty Tiger King -sarja nousi keväällä suursuosioon. Se kertoo eksentrisestä eläintarhanpitäjästä, Joe Exoticista. Yli viiden vuoden aikana kuvattuun sarjaan liittyy monia erikoisia käänteitä ja sivujuonteita, joista yksi oli Baskinin kadonnut aviomies.

Baskin on pysytellyt julkisuudessa, vaikka tyrmistyikin sarjassa esitetyistä väitteistä.

Sarjassa käsiteltiin hänen aviomiehensä liikemies Don Lewisin katoamista vuonna 1997. Lewis julistettiin kuolleeksi ja Baskin peri häneltä miljoonaomaisuuden.

Lukuisat sarjaan haastatellut ihmiset väittävät, että Baskin tappoi miehensä ja syötti hänet tiikereille. 

Uutisoimme aiemmin, että yhdysvaltalaisviranomaiset vahvistivat Lewisin testamentin olevan väärennetty. Asialle ei kuitenkaan voi tehdä enää mitään, sillä Lewisin omaisuus on jo jaettu ja sitä koskeva valitusaika on umpeutunut.

Dokumenttisarjan päähenkilö Joe Exotic istuu tällä hetkellä 22 vuoden vankeusrangaistusta Baskinin palkkamurhan suunnittelusta ja eläinsuojelurikoksista.

Lue myös: Carole Baskinin aviomiehen testamentin allekirjoitus paljastui väärennökseksi - poliisi on voimaton

Lue myös: Tiger Kingissä nähtävä aktivisti tyrmää sarjan uuden jakson: 'En osallistuisi, vaikka kysyttäisiin'

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat