Kuva: AOP

Kerttu Rissanen teki tärkeitä oivalluksia Selviytyjät-ohjelman kuvauksissa: "Tuli kiitollinen olo"

17.09.2020 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Rissanen muistetaan muun muassa Salatut Elämät -sarjasta.

Salatut Elämät -sarjasta tuttu Kerttu Rissanen, 24, on palannut nyt rakastamansa kuntosaliharjoittelun pariin oltuaan Selviytyjät-ohjelman kuvauksissa.

Rissanen kertoo sosiaalisessa mediassa, että teki tärkeitä oivalluksia oltuaan eristyksissä Selviytyjät-saarella.

"Tauon aikana sai toki mietittyä paljon omaa elämää ja sitä mihin haluis keskittyä. Varsinkin Selviytyjät-saarella ollessa kuunteli paljon itseään, ehkä jopa ymmärsi itseään paremmin ja huomas mitkä asiat oikeesti on elämässä tärkeitä. Vaikka tää on itsestäänselvää, oli silti niin hassua oivaltaa miten vähällä ihminen oikeesti pärjää! Jos saa tehdä asioita mistä tykkää ja jos on onnistunut löytämään muutamia läheisiä ihmisiä ympärille, se on jo tosi paljon!", Rissanen pohtii ja jatkaa:

"Jotenki tuli omasta arjesta kiitollinen olo, aina ei muista arvostaa sitä mitä jo on vaan suunnittelee mielessään jo seuraavaa tavoitetta. Ja vaikka saarella olikin virkistävää olla omissa ajatuksissa, elää hetki kerrallaan ja keskittyä vaan siihen mistä seuraava ateria löytyy, huomasin tän parin viikon kotikaranteeniin aikana kaipaavani jo sikkenä tekemistä...! Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä mut tiivistyksenä; ihanaa palata töihin ja normielämään!"

Kuvassa Rissanen poseeraa kuntosalilla ja näyttää iloiselta. Kaunis julkaisu on saanut seuraajilta paljon kehuja.

"Niin ihana kirjoitus"

"Olet upea!"

Näet koko julkaisun alta tai tästä.

Lue myös: Salkkarit-kaunottaren rento kesätyyli on täysi kymppi - kuvalla lähes 13 000 tykkäystä

Lue myös: Salkkarit-tähti Kerttu Rissasen niukka sporttityyli hurmasi seuraajat: "Oikea prinsessa!"

Kilpailut

Uusimmat