Etsi
Yökylässä Maria Veitola -ohjelman tuoreimmassa jaksossa vieraillaan Sami Uotilan ja Kerttu Rissasen luona.
Pariskunta on ollut yhdessä neljän vuoden ajan.
Rissanen työskentelee nykyään somevaikuttajana sekä ryhmäliikunta- ja joogaohjaajana, mutta ei päässyt kesällä juurikaan itse liikkumaan.
Näyttelijälle tuli yllätyksenä, että hänen ja hänen puolisonsa ikäero aiheuttaa kuumia tunteita ihmisissä.
Liikunnallinen haastevideo ei mennyt kerralla purkkiin.
Rissanen oli yksi Selviytyjät Suomi -ohjelman kilpailijoista. Viime viikonloppuna selvisi, että ohjelman on voittanut Kristian Heiskari.
Pari on ollut yhdessä noin kahden ja puolen vuoden ajan.
Salkkarit-näyttelijä on käynyt rautainfuusiossa.
Pari löysi vastikään yhteisen kodin Helsingistä.