Kuva: Senja Rapila

Erika Vikman leikkasi TikTok-videoonsa Dannyn kuvia mukaan, fanit hämmentyivät: "Tehän erositte"

22.09.2020 10:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Erika Vikman otti osaa TikTok-trendiin, mutta videon tarkoitus jäi epäselväksi.

Laulajatähti Erika Vikman, 27, on jakanut videopalvelu TikTokissa videon, johon hän on leikannut mukaan entisen miesystävänsä Dannyn, 77, kuvia. Kyseessä on video, jonka musiikki alkaa Cardi B:n ja Megan Thee Stallionin WAP-hitin kohdalla, jossa Cardi B ilmoittaa, ettei kokkaa eikä siivoa. Tämän jälkeen musiikki siirtyy David Guettan, Nicki Minajin, Bebe Rexhan ja Afrojackin Hey Mama -kappaleeseen, jossa puolestaan Nicki Minaj räppää kokkaavansa ja siivoavansa.

Kyseisellä sapluunalla on tehty TikTokissa jo yli miljoona videota, joten Vikman on ottanut osaa selkeään trendiin. Videoiden ideana yleensä on, että kahden biisin väliin leikataan kuvamateriaalia ihmisestä, jonka puolesta videon kuvaaja voisikin hoitaa kokkaukset ja siivoamiset. Erika Vikmanin kohdalla tämä ihminen on videon perusteella Danny.

Videon pääset katsomaan alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

(PÄIVITYS 24.9. klo 14.50: Erika Vikman vaikuttaa poistaneen videon TikTok-tililtään.)

Videon kommenteissa monet ovat kehuneet videota hauskaksi, mutta useampikin on ihmetellyt, eivätkö Erika Vikman ja Danny eronneetkaan.

"Tehän just erositte."

"Eiks teidän pitänyt erota?"

WAP - Hey Mama -videoiden ideana monesti nimittäin on, että mukaan leikataan kuvamateriaalia joko omasta ihannekumppanistaan tai omasta oikeasta kumppanistaan. Jotkut ovat puolestaan tulkinneet videon suoranaiseksi kuittailuksi Dannylle.

Erika Vikman ja Danny ilmoittivat erostaan syyskuun alussa Instagram-päivityksellä. Kaksikko kertoi, että jäävät hyviksi ystäviksi.

Lue myös: Danny ja Erika Vikman erosivat - vielä perjantaina parisuhdetilannetta udeltiin suosikkiohjelmassa

Lue myös: Erika Vikmania mollattiin noloksi seksiobjektiksi somessa - laulajan vastaus laittoi jauhot suuhun

Kilpailut

Uusimmat