Kuva: Mikko Räsänen

Mikko Kuustonen ja Kirka sekoitettiin usein toisiinsa - huomaatko yhdennäköisyyden?

23.09.2020 17:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Kuustonen kertoi Iskelmän haastattelussa, että Kirka oli hänelle kuin veli.

Legendaarisen laulajan Kirkan syntymästä tuli 22. syyskuuta kuluneeksi 70 vuotta. Muusikko menehtyi 56-vuotiaana vuonna 2007.

Laulaja-lauluntekijä Mikko Kuustonen, 60, julkaisi vastikään Instagram-sivullaan kuvan, jossa poseeraa yhdessä Kirkan kanssa.

"Veli Kirilliä muistellen", Kuustonen kirjoittaa sydänemojin saattelemana. Kuvassa pitkätukkainen Kuustonen sekä Kirka poseeraavat kauniin puistomaiseman keskellä.

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Vuonna 2017 Kuustonen paljasti radiokanava Iskelmän haastattelussa, että hänet ja Kirka sekoitettiin usein toisiinsa.

- Kirka oli minulle kuin veli. Meillä oli paljon hilpeyttä sen äärellä, että meidät sekoitettiin monesti toisiimme. Mietimme jopa, että soitaisimme toistemme keikkoja ja katsomme, huomaako kukaan, Kuustonen nauroi ja jatkoi:

- Kirka halusi aina mielellään vetää rockbiisejä, sillä hänellä oli se uskomaton soundi. Mutta täytyy muistaa, että hän teki samalla kunnianhimolla kaikkea ja mielsi itsensä bändijätkäksi.

Mikko Kuustonen kertoi myös, että Kirka oli hyvä soittamaan huuliharppua.

- Meillä oli aikoinaan keikka Hangon makasiineilla ja oli upea kesäilta. Oli todella nastaa, kun lauloimme paljon yhdessä ja Kirka soitti todella hyvin myös huuliharppua. Sen energian haluan muistaa aina.

Iskelmä, Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Kirkan syntymästä tänään 70 vuotta - "Hän oli vaatimaton ja aina iloinen"

Lue myös: IS: Kirkan kuolinsyy viimein julki - sisko myöntää myös tuntevansa syyllisyyttä

Kilpailut

Uusimmat