Kuva: AOP

Selena Gomez paljasti arven, jota piilotteli pitkään: "Nyt olen tyytyväinen itseeni"

25.09.2020 09:45 - Reija Saarinen

Julkaisu on kerännyt hurjan määrän tykkäyksiä sekä ihastuneita kommentteja.

Selena Gomez, 28, julkaisi Instagram-tilillään kuvan, jossa hänet nähdään pelkkään uimapukuun sonnustautuneena. Otoksessa Gomez poseeraa siten, että hänen oikeassa jalassaan oleva arpi näkyy. Se on poikkeuksellista, sillä kuvatekstin mukaan Gomez on aiemmin piilotellut sitä parhaansa mukaan. 

"Kun minulle tehtiin munuaissiirto, muistan, että minulle oli aluksi todella vaikeaa näyttää arpeani. En halunnut olla kuvissa ja pukeuduin aina vaatteisiin, joilla sain sen peitettyä. Nyt olen kuitenkin tyytyväinen itseeni ja siihen, mitä kaikkea olen käynyt läpi," Gomez kirjoittaa julkaisussaan. 

Kirjoitus ja kuva ovat saaneet Gomezin seuraajissa aikaan ihastelua. 

"Olet ihana vahva nainen. Muista se."

"Arvet ovat osa elämää. Niitä ei tarvitse hävetä."

"Arpesi on kaunis."

Julkaisun sekä kaikki sen keräämät kommentit pääset katsomaan alta. Jos julkaisu ei näy, löydät sen myös täältä.

Lue myös: Justin Bieber huulisynkkasi eksänsä nimen - somekansa riemastui

Lue myös: Monet leimasivat Britney Spearsin tuoreen somevideon "karmivaksi" - Selena Gomez puolestaan kehuu

Kilpailut

Uusimmat