Kuva: All Over Press

Rakkautta ensisilmäyksellä - Bon Jovi paljasti yli 30 vuoden avioliittonsa salaisuuden

01.10.2020 23:15 - Senja Rapila

Pari on ollut erottamaton kouluajoilta lähtien.

Laulaja Jon Bon Jovi, 58, on ollut naimisissa vaimonsa Dorothea Hurleyn, 58, kanssa jo 31 vuoden ajan. Mies on kertonut tuoreessa haastattelussa, että parin pitkän liiton salaisuus kytee molempien kunnioituksessa toista kohtaan ja suhteeseen panostamisessa.

- Olemme kasvaneet vanhaksi yhdessä ja kasvaneet suhteessa yhdessä. Ja me todella pidämme toisistamme. Haluamme hengailla yhdessä. Sillä minuutilla, kun näin hänet ensimmäisen kerran 40 vuotta sitten, tunsin vetoa häntä kohtaan. Eikä se ole muuttunut vieläkään, Bon Jovi on kertonut haastattelussa.

Pari tapasi koulussa vuonna 1980. Siitä asti he ovat olleet erottamattomat.

- Me todella nautimme toistemme seurasta, emmekä ole koskaan hairahtaneet niihin ansoihin, mihin julkkikset usein menevät. Olemme todistaneet sen tapahtuvan monille läheisillemme vuosien aikana.

(kuva: All Over Press)

Lue myös: Bon Jovi seikkailee koronaviruksen runtelemassa New Yorkissa - uusi kantaaottava albumi lokakuussa

Lue myös: Jon Bon Jovi myy asuntoaan - hintapyyntö hulppeat 20 miljoonaa

Lue myös: Bon Jovi yllättyi menestyksestään: "Se oli kuin raketti Marsiin"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat