Kuva: AOP

Donald ja Melania Trumpilla todettiin korona - ilmoitus sai somen kuhisemaan

02.10.2020 08:45 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Trump ilmoitti tartunnasta omalla Twitter-tilillään.

Yhdysvaltain presidentillä Donald Trumpilla, 74, ja hänen vaimollaan Melaniella, 50, on todettu koronatartunta. Trump ilmoitti asiasta omalla Twitter-tilillään. 

"Tänään minä ja Melania olemme saaneet positiivisen koronatestituloksen. Aloitamme karanteenin ja toipumisprosessin välittömästi. Me selviämme tästä yhdessä," Trump kirjoitti tviitissään. 

Aiemmin Trump ilmoitti, että hänen avustajallaan, Hope Hicksillä on todettu koronatartunta. Tuolloin hän kertoi odottavansa vaimonsa kanssa omia testituloksiaan, jotka siis nyt osoittautuivat positiivisiksi.

Tietojen mukaan Trump aikoo jatkaa työntekoa normaalisti karanteenissa. 

Ilmoitus sai sosiaalisessa mediassa aikaan monenlaista reaktioita. Niissä viitataan muun muassa Trumpin aiempiin puheisiin siitä, kuinka hän kehotti ihmisiä piikittämään kehoonsa puhdistusainetta koronan parantamiseksi. 

"Älä unohda juoda valkaisuainetta", eräässä tviitissä todettiin. 

Moni on myös nostanut esiin erään Simpson-jakson, jossa Trump nähdään makaamassa arkussa. 

"Simpsonit teki sen taas."

Joukossa on toki myös runsaasti hyväntahtoisia kommentteja, joissa toivotaan pariskunnalle pikaista paranemista. 

"Rukoilen puolestanne."

"Pikaista paranemista teille molemmille."

Yhdysvaltain presidentinvaalit järjestetään 3. marraskuuta. Ehdokkaina ovat vuodesta 2017 presidenttinä ollut Trump sekä Joe Biden, joka on toiminut muun muassa varapresidenttinä vuosina 2009-2017. 

Lue myös: Donald Trump käytti yli 70 000 dollaria hiuksiinsa Diili-ohjelmassa

Lue myös: Donald Trump kertoi näyttäneensä Elvikseltä nuorempana - vertaa itse

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat