Kuva: AOP

Pako-tähti ei palaisi rooliinsa - ei aio enää koskaan esittää heteroa

10.11.2020 22:15 - Iiro Myllymäki

Wentworth Miller kertoi homoudestaan vuonna 2013.

Suositusta Pako-sarjasta tunnettu näyttelijä Wentworth Miller, 48, on kertonut, ettei enää palaisi hittisarjan rooliinsa. Sarjan jatkosta on spekuloitu, mutta Millerin tuoreen Instagram-päivityksen perusteella jatkoa on turha odottaa. Miller esitti sarjassa Michael Scofieldia.

Homoseksuaalisuudestaan vuonna 2013 kertonut Miller kirjoittaa Instagramissa, ettei hän enää halua esittää heterorooleja.

”Heidän tarinansa on kerrottu kerta toisensa jälkeen. Eli ei enempää Michaelia. Jos olet sarjan fani ja toivoit lisää kausia, ymmärrän, että tämä tuottaa pettymyksen”, Wentworth Miller kirjoittaa.

Jos miehen julkaisu ei näy alla, klikkaa tästä.

Sarjassa Millerin esittämän Michael-hahmon vaimoa Saraa näytellyt Sarah Wayne Callies on osoittanut tukensa vastanäyttelijänsä päätökselle.

”Olen kiitollinen työstä, jonka teimme yhdessä ja suurella rakkaudella annan tukeni tälle päätökselle”, Sarah Wayne Callies kirjoittaa Instagram-tilillään.

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Päivityksessään nainen myös kertoo, että koko Pako-sarjan näyttelijäryhmä on yksiselitteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen puolella.

Wentworth Miller on saanut paljon tukea päätökselleen someseuraajiltaan. Pako-sarjaa tehtiin neljä kautta vuosina 2005-2009, ja viides kausi esitettiin vuonna 2017.

Lue myös: Komea Pako-tähti saa faneiltaan härskejä lahjoja: "Se oli hiukan kaksimielistä"

Lue myös: Pako-tähden koskettava puhe leviää: "Yritin itsemurhaa ensimmäisen kerran 15-vuotiaana"

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat