Kuva: AOP

Rock-legenda lyttää Cardi B:n WAP-hitin: "Se on kuvottava"

11.11.2020 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Black Sabbath -yhtyeen Geezer Butlerin mukaan kappaleen nostaminen sinkuksi oli liikaa.

Black Sabbath -yhtyeestä tuttu Geezer Butler, 71, lyttää tuoreessa haastattelussa täysin Cardi B:n, 28, WAP-hitin. 

Miehen mielestä kyseisen biisin nostaminen sinkkulohkaisuksi oli aivan liikaa. 

- Kyseinen kappale on kuvottava. Ystäväni ei tiennyt, mistä kappaleessa on kyse, mutta hänen 10-vuotias tyttärensä lauloi sitä ja olin ihan, että mitä ihmettä. Sen laittaminen albumille on ihan ok, mutta sen nostaminen sinkuksi, ihan liikaa, Butler kertoo.

Geezer Butler (kuva: AOP)

Kappaleen lyhenne tulee sanoista wet-ass pussy, jota myös toistellaan kappaleessa lukuisia kertoja. Tämän lisäksi biisissä on lukuisia erilaisia viittauksia sukupuoliyhdyntään. Ilmestyessään kappale saikin sanoitustensa vuoksi aikaan monenlaisia tunteita, etenkin konservatiivien piireissä. Kritiikki ei kuitenkaan lannistanut hitin voimaa, vaan saattoi jopa lisätä sitä. Kappaleesta tuli nimittäin heti suuri hitti.

Kiistanalaisuus ei toki ole tuntematonta myöskään itse Butlerille. Aikoinaan Black Sabbathia pidettiin jonkinlaisena "paholaisen musiikkina." Butler onkin myöntänyt, että uudenlainen musiikki joutuu usein tylytyksen kohteeksi. 

- Muistan, kun Elvis aloitti uransa ja porukka kutsui häntä Saatanaksi. Sitten tuli 60-70-luku ja hänestä olikin tullut kansallisaarre. Se tapahtuu aina uuden musiikin kanssa, myös metallin. Kristityt hämmentyivät, kun Black Sabbath tuli ja kun räppi alkoi nostaa päätään, kauhisteltiin asekulttuuria ja kappaleiden sanoituksia. 

WAP-kappale on monien mielestä biisi, joka on tarkoitettu naisten voimaantumiseen. Butler myöntääkin, ettei välttämättä kuulu biisin kohdeyleisöön. 

Kappaleen pääset kuuntelemaan alta. 

Lue myös: Cardi B:n ja 2-vuotiaan tyttären yhteiskuvat herättivät paheksuntaa - "Todella surullista"

Lue myös: Jatkuva arvostelu suututti Cardi B:n - sanoi suorat sanat ja poisti sitten Twitter-tilinsä

Lue myös: Cardi B joutui sensuroimaan kohukappaletta - paljasti nyt sanat, joita vihaa

Lähde: Ultimate Classic Rock

Kilpailut

Uusimmat