Kuva: AOP

Aknesta kärsinyt Kendall Jenner löysi apua ruokavaliosta - "Yritin aina etsiä syytä"

16.11.2020 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jenner pohti pitkään, miksi hänen ihonsa voi huonosti.

Malli ja televisiopersoona Kendall Jenner, 25, kärsi pitkään aknesta, ja nyt hän on kertonut Vogue-lehden haastattelussa, millaiset asiat auttoivat häntä ihonhoidossa.

Jenner sanoi, että alkoi näkemään muutosta parempaan, kun muun muassa muutti hieman ruokavaliotaan. Hän esimerkiksi jätti maitotuotteita pois.

- Yritin aina löytää syytä sille, miksi ihoni voi niin huonosti. Oliko kyse hormoneista, ruoasta, allergiasta vai mistä? Lopulta minua auttoi se, että jätin maitotuotteita syömättä. Esimerkiksi rakastan juustoa, joten siitä luopuminen oli vaikeaa. Mutta se auttoi todella paljon! Aloin myös juomaan paljon vettä.

Kendall Jenner jatkoi sanomalla, että juuri akne oli se, minkä takia hän halusi muuttaa asioita.

- Olen ollut todella innostunut ihonhoidosta, koska minulla oli akne niin pitkään. Mielestäni olen saanut ihon kuriin, koska olen käyttänyt siihen todella paljon aikaa ja vaivaa.

Kendall Jenner täytti 3. marraskuuta 25 vuotta ja vietti railakkaita syntymäpäiväjuhlia Länsi-Hollywoodissa. Jenner sai asiasta osakseen paljon kritiikkä, sillä juhlat järjestettiin meneillään olevasta koronapandemiasta huolimatta. Jennerin äiti, Kris Jenner, kuitenkin puolusti tyttärensä juhlia.

- Ihmisillä on omat mielipiteensä ja jokaisen pitää elää omaa elämäänsä niin kuin haluaa ja olla siitä vastuussa, Kris Jenner sanoi ja jatkoi:

- Kendallin juhlissa jokainen osallistuja testattiin koronaviruksen varalta, ennen kuin he astuivat ovesta sisään, ja heidän piti myös odottaa puoli tuntia tuloksia.

Lue myös: Kylie ja Kendall Jenner eivät puhuneet toisilleen kuukauteen - "Hän vain huusi minulle"

Lue myös: Kris Jenner puolustaa tyttärensä Kendall Jennerin kohujuhlia - "Kaikki kävivät koronatestissä"

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat