Kuva: AOP

Lil Wayne vei lentokoneeseen isänpäivälahjaksi saadun kultaisen pistoolin - 10 vuoden vankeus uhkaa

18.11.2020 19:45 - Roy Kokkonen

Kun poliisi ratsasi Lil Waynen yksityiskoneen, hänen hallustaan löytyi kultainen pistooli, jonka mies kertoi saaneensa isänpäivälahjaksi. Räppäriä uhkaa nyt kymmenen vuoden vankeusrangaistus, sillä hän ei saa omistaa aseita aiemman tuomion vuoksi.

Grammy-palkittua rapartisti Lil Waynea, 38, syytetään ampuma-aserikoksesta. Häntä uhkaa jopa kymmenen vuoden vankeusrangaistus, kertoo Vulture.

Lil Wayne, oikealta nimeltään Dwayne Michael Carter Jr, piti laittomasti hallussaan tuliasetta ja ammuksia, selviää lehden saamista oikeusasiakirjoista. Wayne ei saa omistaa tuliaseita, sillä hänet on aiemmin tuomittu rikoksesta. Vuonna 2009 hänet tuomittiin laittoman aseen hallussapidosta.

Räppärin asianajaja kertoo, että syyte liittyy joulukuussa 2019 sattuneeseen tapaukseen, jossa Lil Waynen hallusta löytyi ase. Mies oli matkustanut yksityiskoneellaan Miamiin, jossa viranomaiset tutkivat lentokoneen. 

Poliisit huomasivat Waynen käytöksestä, että tämä oli huumeiden vaikutuksen alainen. Etsinnän yhteydessä poliisit löysivät lentokoneesta kullatun Glock-merkkisen pistoolin, jonka räppäri kertoi saaneensa isänpäivälahjaksi.

Lil Waynen asianajaja vahvistaa asian.

- On turha väittää, että hän olisi vaarallinen. Syyte johtuu siitä, että hän ei olisi saanut pitää hallussaan asetta. Hän ei ampunut, esitellyt, käyttänyt tai uhannut käyttää sitä, asianajaja Howard Srebnick kommentoi.

Lue myös: Sean Conneryn ikoninen James Bond -ase huutokaupataan - hinnan odotetaan nousevan pilviin

Lähde: Vulture

Kilpailut

Uusimmat