Kuva: MTV3

Tänään tv:ssä: Uuno Turhapuro pohtii, voisiko Suomestakin tulla kuningaskunta

06.12.2020 07:15 - Emmi Moilanen

Uuno Turhapuro - Suomen tasavallan herra presidentti julkaistiin vuonna 1992, jolloin se oli myös vuoden katsotuin kotimainen elokuva.

Itsenäisyyspäivänä Subilla katsojia viihdyttää elokuva Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti. Kun Uuno Turhapurosta on tullut presidentti, hän vaatii ministereitä käyttämään ilonaamareita ja nimittää uuteen hallitukseen tuttujansa, kuten Härski Hartikaisen ja Sörsselsönin, sekä muita kotikylältään tuttuja henkilöitä.

Pian Uunoa alkaa kuitenkin vaivata se, ettei Suomi ole kuningaskunta samoin kuin muut Pohjoismaat. Miksei Uunosta voisi tulla Suomen kuningas? Uuno laittaa ruotsin kielen taitoisen Sörsselsönin asialle ja pyytää tätä soittamaan Ruotsin kuningasparille ja kutsumaan heidät Suomeen – sillä Uuno haluaa ottaa kuninkaallisista mallia. Suomesta on hyvää vauhtia tulossa kuningaskunta, kunnes Uunon lääkäri ilmoittaa, että tämän tulee jättää virkansa hetkeksi.

Vuonna 1992 valmistunut Uuno Turhapuro – Suomen tasavallan herra presidentti on 16. Uuno Turhapuro elokuva. Ere Kokkosen ohjaaman elokuvan rooleissa nähdään Vesa-Matti Loiri, Tapio Hämäläinen, Marita Nordberg, Simo Salminen, Spede Pasanen, Hannele Lauri, Matti Tuominen ja Ismo Kallio.

Uuno Turhapuro - Suomen tasavallan herra presidentti

Sub

Klo 21.00

Lue myös: MTV: Vesa-Matti Loiri viimeisistä Uuno Turhapuro -elokuvista: "Niistä puuttui sielu"

Kilpailut

Uusimmat