Kaikki artikkelit

Toista paikkaa pitää hillittömän suosion saanut kotimainen elokuvasarja.
Spedenä elokuvassa nähdään Riku Nieminen.
Illan elokuvassa palataan Uunon nuoruusvuosiin.
Einistä on nyt julkaistu elämäkertakirja Diskokuningatar Eini, jossa käydään läpi hänen mittavaa uraansa.
Uuno Turhapuro - Herra Helsingin herra -elokuva onnistui katkaisemaan Uuno-elokuvien laskevan suosiokäyrän.
Peli julkaistiin vuonna 1986 Commodore 64 -alustalle. Uuno Turhapuro on Vesa-Matti Loirin näyttelemä tunnettu hahmo.
Uuno Turhapuro -elokuvan rautakauppa-kohtauksella on myös pituutta.
Uuno Turhapuro armeijan leivissä julkaistiin vuonna 1984.
Loirin yksi tunnetuimmista roolihahmoista on Uuno Turhapuro.
Uuno Turhapuro - Suomen tasavallan herra presidentti julkaistiin vuonna 1992, jolloin se oli myös vuoden katsotuin kotimainen elokuva.
Loirin ja Lindgrenin välille syntyi kipinää.
Uunon armeijatoilailuja on seurannut monet suomalaiset.
Uuno sekoilee tällä kertaa Espanjassa.
Uuno Turhapuro veti massat elokuvateattereihin vuonna 1991.
Uuno Turhapuro ottaa Suomen ohjat käsiinsä.
Vesa-Matti Loiri aloitti näyttelemisen suomalaisten rakastamisssa Uuno Turhapuro -elokuvissa vuonna 1973.