Kuva: Senja Rapila

Anna: Sara Chafak salasi suhteensa Love Island -tähteen kahden vuoden ajan

30.12.2020 12:15 - Roy Kokkonen

Sara Chafak kertoo pitäneensä suhteensa Love Island -voittaja Jeffrey Lawmaniin visusti salassa kahden vuoden ajan.

Vuoden 2012 Miss Suomi, somevaikuttaja Sara Chafak, 30, kertoo Anna-lehdessä seurustelevansa Love Island -sarjasta tutun Jeffrey Lawmanin, 25, kanssa.

Lehden haastattelussa hän puhuu elämästään ja suhteesta äitiinsä, mutta paljastaa myös salanneensa suhteensa Lawmanin kanssa jo kahden vuoden ajan.

- Olen seurustellut Jeffreyn kanssa pian kaksi vuotta. Aika pitkään onnistuimme pitämään suhteen salassa medialta, Sara paljastaa.

Haastattelussa Chafak kertoo, että pari tapasi sosiaalisessa mediassa. Myöhemmin he osallisuivat yhdessä Fort Boyard -ohjelmaan.

Romanttisessa mielessä pari ei esiintynyt yhdessä julkisuudessa tai sosiaalisessa mediassa, vaan he ovat pitäneet suhteen salaisuutena. Kummatkin tosin olivat kertoneet seuraajilleen, että eivät ole sinkkuja.

Lawman julkaisi parin ensimmäisen julkisen yhteiskuvan marraskuussa.

Jos upotus ei näy, voit katso sen täältä.

Chafakin äiti Marja Laakso kertoo lehdelle, että hänen tyttärensä on ollut viime aikoina hyväntuulisempi kuin pitkään aikaan.

Laakson mukaan paria yhdistää samantyyppinen tausta. Molemmilla on afrikkalaiset sukujuuret ja he olivat koulukiusattuja.

- He ymmärtävät toisiaan, äiti kertoo.

Lawman tuli tunnetuksi Love Island -televisiosarjasta, jonka hän voitti vuonna 2018 yhdessä Aura Lammen kanssa. Suhde kuitenkin päättyi sarjan jälkeen.

Ennen Lawmania Chafak seurusteli peräti 13 vuoden ajan yhdessä nuoruudenrakkautensa Tuomaksen kanssa.

Lue myös: Sara Chafak julkaisi musiikkia - "Koskaan jännittänyt näin paljon"

Lue myös: Sara Chafak avautuu kuvanmuokkauksesta Instagramissa - "Tiedän etten tarvitse filttereitä"

Lähde: Anna

Kilpailut

Uusimmat