Kuva: AOP

Netissä leviää villi teoria Kanye Westin homosuhteesta - "Tämä käy järkeen"

07.01.2021 17:15 - Iiro Myllymäki

Kanye Westin ja meikkiguru Jeffree Starin välillä väitetään olleen vispilänkauppaa.

Kirjoitimme aiemmin, että Kanye Westin, 43, ja Kim Kardashianin, 40, avioliiton kerrotaan olevan vakavassa kriisissä. Erinäiset lähteet kertovat, että pari on ollut jo pitkään avioeron partaalla. Lähteet ovat kertoneet TMZ-julkaisulle, että aviokriisiin ei liity kolmansia osapuolia. Nyt netissä leviää kuitenkin villi teoria, joka kyseenalaistaa tämän.

Popcrush kirjoittaa videopalvelu TikTokissa leviävästä teoriasta, jonka mukaan Kanye Westilla olisi salasuhde kauneusvaikuttaja ja somepersoona Jeffree Starin, 35, kanssa. Viraaliksi menneellä videolla TikTok-käyttäjä Ava Louise väittää, että Westilla on suhde ”hyvin kuuluisan miespuolisen kauneusgurun kanssa”.

- Olen pitänyt tätä tietoa itselläni jo kuukausia. Tämä avioerojuttu ei tule yllätyksenä. Kanye on ollut yhdessä hyvin kuuluisan miespuolisen kauneusgurun kanssa. Monet ihmiset alalla ovat tienneet tästä jo jonkin aikaa, nainen väittää.

Nainen sanoo, ettei voi paljastaa kyseisen kauneusgurun henkilöllisyyttä, koska pelkää tämän haastavan hänet oikeuteen.

”Mutta tässä on syy siihen, miksi Kanye on nyt niin uskonnollinen. Kyse on hänen itseinhostaan. Lähteeni on luotettava, lupaan sen teille”, nainen kirjoittaa TikTokissa.

@realavalouiise

i can’t say WHO cuz he’ll sue me hint hint but it’s part of the reason Kanye’s so religious now it’s his self hatred .... my source is legit I promiss

♬ original sound - Ava Louise

Jos upotus ei näy, klikkaa tästä.

Vaikka Ava Louise ei maininnutkaan Jeffree Staria nimeltä, muut käyttäjät ovat spekuloineet nimenomaan Starin olevan kyseinen henkilö. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että Kanye West omistaa tilan Wyomingissa ja Jeffree Star on juuri itse ostanut tilan samasta osavaltiosta. Westia ja Staria ei ole aiemmin linkitetty toisiinsa millään tavalla.

Vaikka kaikki huhut ovat täysin vahvistamattomia, se ei ole estänyt somekansaa spekuloimasta.

”Tämä Kanye ja Jeffree -juttu käy järkeen. Jeffree on ostanut tilan Wyomingista ja sanonut, että hän on harrastanut seksiä monen ison nimen kanssa, ja lisäksi vielä Kanyen hermoromahdukset ja pakkomielle uskontoon”, kirjoittaa yksi Twitterissä.

Jeffree Star julkaisi vihjailevan kuvan

Jeffree Star on vastannut huhuihin julkaisemalla kuvan sosiaalisessa mediassa. Kuvatekstissä mies sanoo olevansa valmis Sunday Service -tapahtumaan. Kanye West on kutsunut järjestämiään kristillisiä kokoontumisia Sunday Service -nimellä. Star ei ole suoraan myöntänyt tai kumonnut huhuja.

Jos upotus ei näy, näet sen täältä.

Jeffree Star on suosittu tubettaja, jolla on lähes 17 miljoonaa seuraajaa YouTubessa. Hänellä on myös oma meikkibrändi Jeffree Star Cosmetics.

Insider on haastatellut huhut käynnistänyttä Ava Louisea, joka kertoo, ettei hänellä ole konkreettisia todisteita salasuhteesta. Hän kuitenkin kertoo olevansa erään Los Angelesissa toimivan viihdealan juristin ystävä, ja hän väittää tämän ystävän kertoneen hänelle salasuhteesta. Louisen mukaan juristiystävä olisi puolestaan saanut tiedon suhteesta itse Kim Kardashianilta kuukausia sitten.

Lue myös: Kim Kardashianin ja Kanye Westin liitto lopullisesti ohi? "Kim on saanut tarpeekseen"

Lue myös: Kim Kardashianin yllättävä paljastus - Kanye West inspiroitui vaimostaan jo ennen suhteen alkua

Lähteet: Popcrush, Insider

Kilpailut

Uusimmat