Kuva: Emmi Moilanen

Koronavuosi 2020 oli merkittävä käännekohta Isac Elliotin elämässä: "Huonoin ja paras vuoteni"

29.01.2021 09:15 - Emmi Moilanen

Isac Elliot kertoo, että on kuluneen vuoden aikana kasvanut artistina sekä alkanut ymmärtää psyykkisen hyvinvoinnin merkitystä eri tavalla kuin aiemmin.

Tänään perjantaina, 29. tammikuuta, tuoreen Waving at Cars -sinkkubiisin julkaissut artisti, Isac Elliot, 20, kertoo Voice.fi:n haastattelussa kuluneen vuoden olleen käänteentekevintä aikaa hänen urallaan – vallitsevasta pandemiatilanteesta huolimatta. Parikymppisyyden kynnyksellä miehelle alkoi konkretisoitua muun muassa se, millaisia asioita hän haluaa omalla musiikillaan ja imagollaan viestiä eteenpäin.

Myös tuore kappale pureutuu tähän elämänvaiheeseen.

- Alat aikuistua, kaverit ympärilläsi alkavat aikuistua ja tehdä omia juttuja; opiskelevat, menevät parisuhteisiin ja liikkuvat eteenpäin elämänsä kanssa. Sitten itsellä saattaa olla olo, että no, mikä minun elämässäni muuttuu ja on vähän jumissa oleva olo.

- Vilkutat jengille, jotka menevät elämässään eteenpäin, artisti avaa ajatuksiaan kappaleen taustalta viitaten samalla biisin nimeen.

Hän paljastaa, että Waving at Cars on noussut omasta tuotannostaan yhdeksi ehdottomaksi suosikiksi.

- Olen tosi ylpeä tästä biisistä. Puoli vuotta sitten kirjoitimme tämän ja siitä saakka olen kuunnellut tätä joka päivä. Joka kerta kun menen autoon, mietin, että tässä on jotain hyvää fiilistä. Vaikka ne ovat omia biisejä, mutta jos kappaleita kuuntelee 1500 kertaa, niihin alkaa kyllästyä. Tähän en ole kyllästynyt.

Vaikka 11-vuotiaana musiikkiuransa aloittanut Isac Elliot suhtautuu aiempaan imagoonsa lämmöllä, koronakevään aiheuttama pysähtyneisyys sai ”teinipopparikuplan” puhkeamaan lopullisesti.

- Oli ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen oikeasti aikaa istua kotona sohvalla ja miettiä. Olen muutenkin kova miettimään asioita ja stressaan paljon. Aloin pohtia, että mitä oikeasti haluan sanoa, mikä on tärkeää ja mikä ei. Käytin tuon ajan hyödyksi, sillä tavalla tämä on ollut hyvä vuosi minulle.

- Tuli pieni ”koronamasennus”, kun ei ollut mitään menoja ja istut kotona ajatuksiesi kanssa. Aloin miettiä ja katsoa joitakin vanhoja juttuja ja haastatteluja, että mitä minä esitän täällä. Tuntuu, että minä ja moni muukin on voinut kasvaa tämän vuoden aikana. Aloin katsoa juttuja vähän eri kulmasta. On ollut pakko löytää hyvät puolet. Tämä on ollut huonoin ja paras vuoteni samaan aikaan, artisti jatkaa.

"Olen alkanut ymmärtää psyykkistä hyvinvointia ihan eri tavalla"

Isac Elliot kertoi jo aiemmin syksyllä nimittävänsä brändiään omaksi maailmakseen, jossa hän sanoo itse, mitä tehdään ja miten tehdään. Artisti muistelee nyt teinivuosiaan ja toteaa eron olevan uran alkuvaiheisiin verrattuna luonnollisesti suuri.

- Et tee omaa musiikkiasi. Vähän pyörit mukana, eikä ole hirveästi mitään sanottavaa. No, 13-vuotiaana elämässäsi ei ole vielä tapahtunut mitään. Mutta kun kasvat ihmisenä ja myös artistina, haluat alkaa kertoa omia tarinoita, ja haluat löytää oman soundin musiikintekijänä.

- Onhan se poppistarana vähän ollut pieni filtteri päällä koko ajan. Kuka oikeasti olet ja mitä ajattelet, ne jätetään pois.

Uuden musiikkinsa myötä artisti haluaakin näyttää ihmisille, kuka oikeasti on. Hän paljastaa, että tulevissa kappaleissa sukelletaan läpi mielenmaiseman ja syviinkin ajatuksiin.

- Minulla on aika paljon tulossa biisejä psyykkisestä hyvinvoinnista, että kyllä kerron melkein kaikesta. Ne ovat sellaisia juttuja, mistä en ehkä huutelisi somessa, koska voi vaikuttaa siltä, että haluaa huomiota.

Mielen hyvinvointi tuntuukin tällä hetkellä tärkeältä teemalta.

- Olen alkanut ymmärtää psyykkistä hyvinvointia ihan eri tavalla, että miten ihminen voi kärsiä tosi, tosi pahasti ihan omista ajatuksista. Sitä en ole ymmärtänyt nuorempana, nyt se on aika tärkeä osa omaa elämää. Omat ajatukset saattavat tulla tielle ja haluan näyttää muille nuorille, että se on normaalia mutta pitää ottaa vakavasti.

- Haluan musiikin kautta kertoa, että minullakin on sellaisia fiiliksiä, ja ihmiset, jotka voivat psyykkisesti huonosti, eivät ole yksin. Että moni kärsii samoista asioista, vaikka eivät näyttäisikään sitä.

(Juttu jatkuu kuvan alla.)

(kuva: Emmi Moilanen)

Isot festarikeikat tähtäimessä

Isac Elliot kertoo myös olleensa aina sellainen ihminen, joka asettaa tavoitteet korkealle. Tästä syystä saavutetut asiat ovat saattaneet joskus tuntua jopa pettymyksiltä.

- Se, mitä olen saavuttanut, ei ehkä tunnu miltään, koska se on niin kaukana siitä suuresta unelmasta.

Mies näkee tietynlaisen tyytymättömyyden kuitenkin myös positiivisena asiana.

- Jos olet aina tosi tyytyväinen tilanteeseesi, et ehkä tule saavuttamaan sitä isoa juttua. Jos taas et ole tyytyväinen tilanteeseen, painat enemmän duunia ja haluat saavuttaa enemmän.

Kesän keikkailuista artisti ei uskalla vallitsevan pandemiatilanteen takia vielä haaveilla, mutta osaa heti mainita yhden suuren tavoitteen, jota kohti pyrkiä tulevina vuosina.

- Yksi sellainen tavoite on, että pystyisi vetämään Ruisrockin Rantalavalla tai Niittylavalla oman setin uudella musiikilla, ja jengi osaisi biisit. Mietin tätä aika usein, kun kuulen jonkin tietyn kappaleen. Se on mielestäni sellainen aika mahdollinen tavoite, Isac Elliot hymyilee.

Voit kuunnella tuoreen Waving at Cars -kappaleen alta.

Lue myös: Aikuistuva Isac Elliot on kokenut julkisuuden nurjan puolen - ystävä myi puhelinnumeron faneille

Edit. 29.1. Juttuun korjattu kappaleen julkaisukuukausi

Kilpailut

Uusimmat