Kuva: Nana Simelius

Kaija Koo kokee, että hänellä on velvollisuus julkaista elämäkertakirja - sukupuoli yhtenä syynä

15.02.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Kaija Koo haluaa tarjota rohkaisua ja voimaa omalla selviytymistarinallaan.

Kaija Koo, 58, julkisti viime viikolla, että hänen elämästään ollaan tekemässä elämäkertakirjaa, joka julkaistaan 10. syyskuuta. Taipumaton-nimisen kirjan kirjoittaa Helsingin Sanomien toimittaja Jouni K. Kemppainen.

Kaija Koo kertoo Iskelmän Satu Kotosen haastattelussa, että elämäkerran perään on häneltä kysytty jo muutaman vuoden ajan. Nainen päätti nyt kertoa tarinansa, vaikka se ei hänelle täysin luontevaa olekaan.

- En mielelläni kerro itsestäni asioita. Se ei ole minulle mitenkään mieluisaa, Kaija Koo kertoo.

Monessa Kaija Koon hitissä on etenkin viime vuosina ollut voimaannuttavaa sanomaa, ja sitä hän tuo esiin myös tulevassa elämäkertakirjassaan.

- Jos kerron ison selviytymistarinan, varmasti joku ihminen ajattelee, että ”jos hän selvisi tuosta, minä voin selvitä tästä”. Haluan antaa ihmisille voimaa ja ajatusta siitä, että aika monesta asiasta voi selvitä, Kaija Koo kertoo.

Nainen kokee, että on suorastaan hänen velvollisuutensa kertoa oman elämänsä tapahtumista, sillä hän on kokenut niin paljon ja voi tarjota kertomuksellaan apua muille. Lisäksi Kaija Koo nostaa esille sukupuoliasian tässä.

- Kun suurmiehistä tehdään kirjoja, niin miksei myös suurnaisista. Jos on paljon saanut aikaiseksi, on vähän sellainen velvollisuuskin tehdä kirja, Kaija Koo sanoo.

Lue myös: Kaija Koo julkaisi voimakkaan rakkausballadin: "Pääsin tulkinnassa käyttämään koko äänialaani"

Lue myös: Kaija Koo kokeili maalaamista, jakoi lopputuloksen Instagramissa: "Kun ei ole keikkoja..."

Voice.fi ja Iskelmä kuuluvat Bauer Mediaan.

Kilpailut

Uusimmat