Kuva: AOP

Dwayne "The Rock" Johnsonin nuoruus oli täynnä rikoksia ja väkivaltaa - "Pidin itseäni coolina"

18.02.2021 08:15 - Roy Kokkonen

Miehen nuoruudesta kertova sarja alkoi alkuviikosta Yhdysvalloissa.

Showpainija ja näyttelijä Dwayne "The Rock" Johnsonin nuoruus oli raju. Hän kertoo brittilehti The Sunin haastattelussa, että teini-ikäisenä hänet pidätettiin jopa lähes kymmeneen otteeseen.

– Elämäni oli uskomattoman monimutkainen ja kasvaminen oli uskomattoman vaikeaa, hän kertoo.

Johnsonin isä Wayde Douglas Bowles - lempinimeltään Rocky - voitti showpainin mestaruuden aikana, jolloin lajin sisällä ei liikkunut vielä paljon rahaa.

Perheellä oli vaikeuksia maksaa vuokaa, joten he joutuivat muuttamaan usein. Teini-ikään mennessä Johnson oli asunut 13 eri osavaltiossa.

Kun perhe muutti Havaijille, Johnson aloitti näpistelyn ja muut pikkurikokset.

– Aloin luisua kaidalta polulta 13-vuotiaana. Jouduin pidätetyksi muun muassa tappelemisesta, varkaudesta, kaikenlaisista tyhmistä jutuista, joita minun ei olisi pitänyt tehdä.

Kaveriporukan kanssa hän väijyi erityisesti varakkaita turisteja, jotka poistuivat merkkiliikkeistä. Johnson kertoo, että hänet ehdittiin pidättää 8-9 kertaa siihen mennessä, kun hän täytti 17.

– Olin kakara, jolla oli hieman vihanhallintaongelmia, mutta pidin itseäni myös erittäin coolina.

Kaikki muuttui, kun hän sai urheilustipendin Miamin yliopistoon. Johnson pelasi tuolloin amerikkalaista jalkapalloa. 

– 18-vuotiaana päätin tehdä itsestäni jotain.

Valmistuttuaan hän osallistui NFL-liigan pelaajien valintatilaisuuteen, mutta häntä ei kuitenkaan valittu yhteenkään ammattilaisjoukkueeseen. Jenkkifutarin uran tyssättyä Johnson päätti seurata isänsä jalanjälkiä showpainijaksi - ja niin The Rock oli syntynyt. 

Johnsonin nuoruudesta kertova Young Rock -tilannekomediasarja alkoi eilen yhdysvaltalaisella NBC-kanavalla. Sarja käsittelee hänen kovaa kasvatustaan, kapinallisia teinivuosia ja orastavaa uraa amerikkalaisen jalkapallon parissa.

Lue myös: Dwayne "The Rock" Johnson himoitsi tequilaa jo 10-vuotiaana - uutuussarjan traileri julki

Lue myös: Dwayne Johnson ei mahtunut urheiluautoon - jättibudjetilla tehdyn elokuvan kohtaus meni vihkoon

Lähde: The Sun

Kilpailut

Uusimmat