Kaikki artikkelit

Dwayne Johnson kertoo, että hänen isoisänsä nähtiin pahiksen roolissa Elät vain kahdesti -elokuvassa. Itse hän ei kuitenkaan pahiksen rooliin tyytyisi.
Dwayne The Rock Johnson räppää yhden säkeistön uudella Face Off -kappaleella.
49-vuotias näyttelijä tähdittää uutta Black Adam -supersankarielokuvaa.
Instagram-julkaisu herätti faneissa monenkirjavia reaktioita.
Miehen nuoruudesta kertova sarja alkoi alkuviikosta Yhdysvalloissa.
Dwayne Johnson kertoi samalla, mistä asioista haaveili nuorena.
Vaikka mies toki on vuosien saatossa muuttunut, on tietty tunnistettavuus pysynyt.
Näyttelijä Dwayne "The Rock" Johnson ja hänen perheensä ovat saaneet koronatesteissä positiivisen tuloksen.
Kuvasarjalla on miljoonia tykkäyksiä.
Johnson kertoo asiasta myös Instagram-sivullaan.
Johnson ilmoittaa asiasta Instagram-sivullaan.
Johnson todellakin treenaa erittäin aktiivisesti.
Kuva on kerännyt järjettömän määrän tykkäyksiä.
Kyseinen kuva on lähtenyt kiertämään internetissä hurjaa vauhtia.
Pariskunnalla on ennestään jo yksi tyttö.
Kymmenen joukossa nähdään useita toimintaelokuvista tuttuja tähtiä.