Kuva: AOP

Billie Eilish esitteli salaisen ex-poikaystävänsä uutuusdokumentissa - kuka on mystinen Q?

01.03.2021 11:45 - Iiro Myllymäki

Dokumentissa nainen valottaa myös, miksi pariskunta päätyi eroon.

Viime viikolla julkaistiin Billie Eilishin, 19, uran nousukiidosta kertova dokumentti The World’s a Little Blurry Apple TV+ -palvelussa. Dokumentissa seurataan, miten Eilish työstää esikoisalbumiaan yhdessä veljensä Finneas O’Connellin kanssa ja millaisia haasteita nuori nainen kohtaa sekä fyysisen terveyden että mielenterveyden kanssa.

Yksi huomiota herättävä aspekti dokumentissa on se, että Eilish kertoo tuolloisesta parisuhteestaan. Aiemmin suhde on pidetty salassa. Eilishin poikaystävään viitataan dokumentissa nimellä Q, ja hänen koko nimensä on Brandon Adams. Räppärinä toimiva, nyt 24-vuotias mies nähdään useassa dokumentin kohtauksessa, ja kaksikko jakelee rakkaudentunnustuksia toisilleen.

Dokumentti näyttää myös suhteen haasteita. Eilish huolestuu, kun Q on joutunut sairaalaan lyötyään nyrkillä seinään. Eilish kertoo, että hän on yrittänyt saada Q:ta menemään terapiaan ja kohtaamaan omat ongelmansa. Dokumentissa nähdään myös, miten Eilish turhaan yrittää saada Q:n tulemaan tapaamaan häntä takahuoneeseen hänen ensimmäisen Coachella-festivaalin keikkansa jälkeen.

Dokumentin kuvausten aikana pariskunta päätyy eroon. Eilish selittää eron syitä.

- Mielestäni parisuhteessa ei ole hyvä, jos on todella innostunut asioista, joista toinen ei voisi vähää välittää. Suhteessamme ei varmaan nähty tarpeeksi vaivaa. Hänellä ei ollut tarpeeksi rakkautta, jotta hän voisi edes rakastaa itseään, joten ei hän pysty rakastamaan minua, Eilish sanoo.

Laulaja lisää, että kokee edelleen eron jälkeen rakastavansa Q:ta.

- Se teki tästä vielä vaikeampaa, Eilish sanoo.

ET Online on selvittänyt Q:n taustoja, ja julkaisun mukaan mies poisti Instagram-profiilinsa vain päiviä ennen Billie Eilish -dokumentin julkaisua. Mies on julkaissut Bleaupro-nimisen EP:n 7:AMP -artistinimellä, ja Eilish nähdään kyseisen EP:n kansikuvassa. ET Onlinen mukaan kyseinen kansikuva oli ainoa kuva, joka miehellä oli Instagram-tilillään. Eilish on eräässä haastattelussa nostanut EP:n esille yhtenä albumeista, jotka ovat vaikuttaneet häneen syvimmin. Haastattelussa Eilish paljasti, että EP:n tekijä merkitsee hänelle ihmisenä erittäin paljon. Q:n kuvan näkee alla olevasta päivityksestä. Jos päivitys ei näy, klikkaa tästä.

Lue myös: Billie Eilish ei tunnistanut näyttelijätähteä, katui nopeasti hetkeä: - "Tuo hänet takaisin!"

Lue myös: Billie Eilish purskahti itkuun Justin Bieberin viestistä - "Sinun rakkautesi kosketti sydäntäni"

Lähde: ET Online

Kilpailut

Uusimmat