Kaikki artikkelit

Eilishia pyydettiin tekemään musiikkia Barbie-hittielokuvaan. Tuo pyyntö osui oikeaan hetkeen.
Kuvatekstiin artisti kirjoitti: "Muistatteko minut?"
Eilishin veli vietti 30. heinäkuuta syntymäpäiviään. Supertähti muisti veljeään ihanalla päivityksellä.
Eilish on kasvanut aikuiseksi julkisuuden valokeilan alla ja se on tuonut mukanaan myös paljon negatiivista palautetta.
Molempien osapuolten edustajat ovat vahvistaneet eron.
Eilish näyttelee Swarm-sarjassa.
Pariskunta nähtiin Oscar-gaalan jälkeisissä jatkojuhlissa.
Laulaja Billie Eilish on saanut tarpeekseen sosiaalisen median valheellisesta ja ilkeästä sisällöstä.
Näyttelijä Jennifer Coolidge kertoo tuoreessa haastattelussa, miten hän liittyy suosikkilaulaja Billie Eilishiin.
Eilish yllätti paikan päällä olleen yleisön kutsumalla lavalle kuuluisan rock-muusikon, Foo Fighters -yhtyeen Dave Grohlin, 53.
Artisti kertoo, ettei hän tuntenut oloaan tuolloin viehättäväksi.
Artisti vieraili Vanity Fairin haastattelussa.
Haastattelussa Eilish myös paljastaa, mikä hänen rakkauden kielensä on.
Eilish deittailee tällä hetkellä laulaja Jesse Rutherfordia.
Alma kertoo Tuplakääk-podcastissa tavanneensa Lady Gagan yhteisen biisintekijäkumppanin kautta.
Ensimmäiset huhut kaksikon välisestä romanssista alkoivat elokuussa, jolloin fanit epäilivät, että laulajien välillä on jotain.