Kuva: AOP

Eminemin vanhaa hittikappaletta syytetään väkivaltaan lietsomisesta - 'En tule lopettamaan'

09.03.2021 09:15 - Roy Kokkonen

Eminemin ja Rihannan 10 vuotta sitten julkaistu hittikappale Love The Way You Lie on kyseenalaistettu sosiaalisessa mediassa. Keskustelussa kappaletta syytetään perheväkivallan ihannoimisesta, vaikka julkaisun aikaan sen tulkittiin olevan sitä vastaan.

Räppäri Eminem, 48, on julkaissut musiikkivideon viime vuonna ilmestyneelle Tone Deaf -kappaleelleen. Piirrosanimaationa toteutettu video julkaistiin viime perjantaina, ja räppäri jakoi sen Twitterissä korostamalla kertosäkeen sanomaa.

Kappale arvostelee niin kutsuttua cancel-kulttuuria. Sillä tarkoitetaan yleensä nettiaktivismia, jossa ihmisiä vaaditaan vastuuseen sanoista tai teoista, jotka koetaan vääriksi. "Canceloinnilla" pyritään boikotoimaan henkilöä ja saada tämä menettämään työnsä.

Kuluneen kevään aikana Eminem on saanut osansa someraivosta. 

Helmikuussa eräs TikTok-käyttäjä aloitti keskustelun vuonna 2010 ilmestyneestä Love The Way You Lie -kappaleesta, jonka räppäri julkaisi yhdessä Rihannan kanssa. Tiktokkaajan mielestä kappale on ongelmallinen, sillä se ihannoi perheväkivaltaa. 

Kappaleen ilmestymisen aikoihin sen tulkittiin heijastelevan sekä Rihannan että Eminemin kokemuksia heidän edellisistä suhteistaan.

Kohun juuret juontuvat vuoteen 2019, jolloin julkisuuteen vuoti 10 vuotta vanha ennen julkaisematon kappale, jossa Eminem ilmoitti olevansa Rihannan entisen poikaystävän Chris Brownin puolella. Brown tuomittiin viiden vuoden ehdolliseen vankeuteen Rihannan pahoinpitelystä vuonna 2009. Kappale oli tehty ennen Eminemin ja Rihannan yhteistyön alkamista.

Eminem pyysi anteeksi kyseistä kappaletta viime vuonna ilmestyneellä Music to be Murdered By Side B -levyllä julkaistulla Zeus-kappaleella. Myös Tone Deaf -biisi löytyy kyseiseltä julkaisulta.

Räppäri selvensi asiaa tammikuussa antamassaan haastattelussa. Hän kertoi toipuneensa tuolloin huumekoukusta, jonka vuoksi muistikuvat ajalta ovat hatarat.

– Se on yli kymmenen vuotta vanha, mutten yritä antaa mitään tekosyitä. Sanoin sen ja se oli väärin ja se oli ihan v*tun tyhmää, Eminem sanoi.

Uudemman kohun myötä Eminemin päätä on vaadittu vadille erityisesti TikTokissa, mutta toisaalta fanit ovat puolustaneet häntä kovasanaisesti.

Räppäri itse on pysytellyt asiasta vaitonaisena, mutta viimeisimmän musiikkivideon julkaisua pidetään kannanottona ympärillä vellovaan keskusteluun.

Kertosäkeessä hän räppää, että ei aio lopettaa silloinkaan, kun hänen hiuksensa harmaantuvat, koska kohu ei tule laantumaan ennen kuin hänet on "canceloitu".

Lue myös: Eminem ei muista räpänneensä kohuttuja Rihannaa loukkaavia sanoja: "Olenko todella sanonut noin?"

Lähteet: Rolling Stone, Independent, NME

Kilpailut

Uusimmat