Kuva: AOP

Demi Lovato illasta, jolloin retkahti: "Sen kaiken olisi pitänyt olla minulle kohtalokasta"

17.03.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lovato käsittelee synkkää vuottaan tuoreessa dokumenttisarjassa.

Laulaja Demi Lovato, 28, käsittelee tuoreessa dokumenttisarjassa, Dancing With The Devil, vuoden 2018 yliannostustaan ja huumeiden täyttämää elämäänsä. Lovato oli ollut ennen retkahtamistaan raittiina noin kuuden vuoden ajan.

Dokumentissa Lovato muun muassa paljastaa avoimesti sen, mitä kaikkia huumausaineita oli käyttänyt saman illan aikana, kun oli lopettanut raittiina olemisen.

- Muistan kun ajattelin, että miksi pysyisin enää raittiina, kun olin niin surullinen. Nappasin ensin pullon punaviiniä ja siitä ei mennyt kuin 30 minuuttia, kun soitin jo ihmiselle, jolla tiesin olevan huumeita, Lovato kertoo ja jatkaa:

- Menin kaupunkiin ja ostin kaikkea mahdollista. Käytin sellaisia huumeita, jotka eivät olleet minulle vielä edes tuttuja. Kokeilin amfetamiinia ja käytin myös kokaiinia, kannabista, alkoholia sekä oksikoneja. Sen kaiken olisi pitänyt olla minulle kohtalokasta. Lopulta kokeilin myös heroiinia.

Heinäkuussa 2018 Lovato päätyi sairaalaan yliannostuksen vuoksi ja aloitti jälleen taistelun päästäkseen irti huumeista.

Dancing With The Devil saa ensi-iltansa 23. maaliskuuta YouTube Originalsissa. Trailerin pääset katsomaan alta tai tästä.

Lue myös: Yliannostuksen takia sairaalaan joutunut Demi Lovato aikoo hakea itselleen apua

Lue myös: Vuoden 2018 yliannostus jätti Demi Lovatolle aivovaurion

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat