Kuva: Shutterstock

Kotiliesi: Meteorologi Anniina Valtonen löysi aviomiehensä jo alaikäisenä - lähipiiri tyrmäsi heti

18.03.2021 16:45 - Roy Kokkonen

Suosittu tv-meteorologi Anniina Valtonen tapasi nykyisen aviomiehensä jo lukioikäisenä. Alkuun lähipiirillä oli epäilyksensä, kertoo Kotiliesi.

Meteorologi Anniina Valtonen, 31, on ollut miehensä kanssa yhdessä jo 15 vuotta. Pari avioitui vuonna 2017, mutta suhteen alussa moni ei uskonut sen kestävän, selviää Kotilieden haastattelussa.

Valtonen tutustui mieheen, kun tämän perhe muutti hänen naapuriinsa. Hän oli tuolloin lukion ensimmäisellä luokalla ja pari alkoi seurustella. 

– Olemme täysin erilaisia. Ystävät ilmoittivat tuolloin välittömästi, että emme ole yhdessä kuukautta pidempään, Valtonen kertoo Kotiliedelle.

Myös perheellä oli omat epäilyksensä.

– Isänikin kutsui meitä päivänsäteeksi ja menninkäiseksi, mutta tässä sitä ollaan, Valtonen sanoo.

Valtonen tiesi jo nuorena haluavansa meteorologiksi. Niin myös kävi. Vasta 22-vuotiaana hän esiintyi televisiossa ja työskenteli Ilmatieteen laitoksen päivystävänä meteorologina.

Valtonen on aktiivinen Twitter-käyttäjä, ja hän jakaa usein tärppejä tulevasta säästä seuraajilleen. Tuoreimmassa päivityksessään hän kertoo, mitä kevät ja takatalvi oikeastaan tarkoittavat.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös: Suomalaismeteorologi sekosi sanoissaan, nauraa "mokalleen" somessa: "Mitä mä just sanoin?"

Lähde: Kotiliesi

Kilpailut

Uusimmat