Kuva: Senja Rapila

Kalle Palander paljastaa, miksi ei toivo lapsistaan kilpaurheilijoita - "Se on ihan hanurista"

04.04.2021 09:15 - Roy Kokkonen

Erään laskettelureissun jälkeen Kalle Palander huomasi itsessään samoja piirteitä kuin omassa isässään.

Uransa lopettanut alppihiihtäjä Kalle Palander, 43, kertoo Radio Nostalgian iltapäivässä juontaja Katja Ståhlille, miksi hän ei toivo lastensa tavoittelevan uraa huippu-urheilun parissa.

Palanderilla on kolme yhteistä lasta yhdessä Riina-Maija Palanderin kanssa, vuonna 2007 syntynyt tytär Oda-Sofia ja vuonna 2012 syntyneet kaksoset Mona-Lisa ja Romeo. Palanderilla on lisäksi vuonna 1999 Norjassa syntynyt tytär.

Palanderin mukaan hänen lapsensa harrastavat aktiivisesti liikuntaa, mutta eivät kilpaurheilua. 

Hän kertoo, että vaikka he eivät treenaa tavoitteellisesti, ovat lapset kuitenkin osallistuneet joihinkin pujottelukisoihin.

– Joku vuosi sitten Romeota harmitti, kun hän ei saanut pokaalia vaan pelkän mitalin. Kysyin, että haluatko oikeasti pokaaleita. Että haluatko treenata kunnolla, Palander kertoo.

Kun vastaus oli myöntävä, myös Palander innostui heti.

– Sanoin, että voin lupaa sulle, että tuut saamaan näitä pokaaleita niin paljon, eikä kukaan tule nauramaan sulle rinteessa, ja että tulet voittamaan kaiken.

Siinä hetkessä Palander tajusi muistuttavan omaa isäänsä. 

– Syttyi heti sellainen sairaalloinen kilpaurheilu- ja valmentajaisäsuhde. Se oli kohdallani johtanut lopulta siihen, että oma isäni ei ollut enää isä, vaan valmentaja. Se on ihan hanurista, en halua sitä lapsilleni, Palander sanoo.

Isänä hän haluaa pitää laskettelun ja muun liikunnan kivana harrastuksena. 

– Se on kivaa puuhaa ja sieltä saa kavereita. Mutta sitten kun mennään sinne kilpaurheilupuolelle, se on ihan perseestä, hän nauraa.

Lue myös: Riina-Maija Palander: 'Kalle on sairaalloisen mustasukkainen, tutkii tavarani, soittelee kavereille'

Voice.fi ja Radio Nostalgia ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat