Kuva: AOP

Harry Potter -fanit hieraisivat silmiään - tuttu hahmo nähtiin yliopiston tiedotteessa

18.04.2021 20:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Twiitti oli alkanut leviämään nopeasti ja yliopisto oli lopulta kommentoinut suosiota sanomalla, että heidän professorinsa on huomattavasti ystävällisempi.

Oxfordin yliopiston julkaisu on lähtenyt leviämään Twitter-palvelussa erään fantasiahahmovertauksen vuoksi.

Yliopisto julkaisi muutama päivä sitten tiedotteen koronarokotteesta ja sen tutkimisesta. Tiedotteessa nähdään nimi prosessori Snape, jonka vuoksi twiitti on saanut valtavan suosion.

Harry Potter -universumissa nimittäin seikkailee professori Snape, eli Severus Snape, joka on suomennettuna Severus Kalkaros. Kalkarosia elokuvissa näytteli Alan Rickman, joka menehtyi vuonna 2016.

Näet twiitin alta. Jos ei näy, paina tästä.

Yliopisto oli itsekin huomannut, kuinka twiitistä puhutaan ja kirjoittanut, että heidän professorinsa on huomattavasti ystävällisempi kuin Harry Potter -maailman vastaava.

"Näyttää siltä, että Snape on nyt trendaava. Haluamme vahvistaa, että meidän Snape ei ole pimeyden voimilta suojautumisen opettaja. Hän työskentelee lastentautien ja rokotteiden parissa. Hän on myös paljon ystävällisempi"

Näet twiitin alta tai tästä.

Severus Kalkaros seikkailee jokaisessa Harry Potter -kirjassa sekä elokuvassa. Hänellä ja Potterilla on hyvin vaikea suhde, joka lopussa paljastuukin eri valossa.

Kalkaros oli useita vuosia Tylypahka-velhokoulun taikajuomien opettaja, kunnes lopulta sai hetkeksi haluamansa paikan pimeyden voimilta suojautumisen opettajana.

Alan Rickman Severus Kalkaros -roolissa. (kuva: AOP)

Lue myös: Harry Potter -kirjailija paljasti: Suosikkihahmo sai nimensä erikoisesta paikasta

Lue myös: Harry Potter -fanit huomio! Tuore fanielokuva Kalkaroksesta avaa jälleen taikamaailman portit

Lähde: NBC

Kilpailut

Uusimmat