Kuva: AOP

Salma Hayek uskoi menehtyvänsä koronaan - "Sanoin lääkärille, että kuolen mieluummin kotona"

22.05.2021 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Lääkäri oli pyytänyt Hayekia lähtemään sairaalaan, mutta näyttelijä oli kieltäytynyt.

Näyttelijä Salma Haeyk, 54, sairasti koronan viime vuoden keväällä, kun pandemia oli alkanut jylläämään ympäri maapallon.

Hayek kertoi tuoreessa Variety-julkaisun haastattelussa, että virus vei hänet todella huonoon kuntoon ja hän sai jopa lisähappea kotonaan. Samalla hänet eristettiin talon muista asukkaista.

- Minun lääkärini pyysi minua menemään sairaalaan, koska olin niin huonona. Sanoin, että ei kiitos, kuolen mieluummin kotona, Hayek sanoi

Hayek ei puhunut julkisuudessa koronastaan, mutta viime marraskuussa hän kertoi sosiaalisessa mediassa, että on käynyt useasti testeissä.

Näyttelijä pääsi lopulta palaamaan töihinsä, mutta sanoi, että kaikki energia ei ole vieläkään palautunut. Yksi suurimmista projekteista on ollut House of Gucci -elokuva.

- Se oli täydellinen hetki palata työelämään. Aloitin ensin zoom-tapaamisilla ja vaikka olin jatkuvasti väsynyt, voimani palautuivat pikkuhiljaa.

House of Gucci -elokuvan lisäksi Hayek tähdittää pian ilmestyvää Hitman´s Wife´s Bodyguard -leffaa.

Lue myös: Ryan Reynoldsin uutuuselokuvan traileri herätti hilpeyttä - varsinkin yhdestä syystä

Lue myös: Salma Hayek punapäänä - näyttelijä värjäsi hiuksensa kohuelokuvaa varten

Lue myös: Salma Hayek avautui Desperado-elokuvan seksikohtausten teosta: 'Olin kauhuissani'

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat