Kuva: Senja Rapila

Eva Wahlström paljasti poikansa persoonallisen nimen

26.05.2021 14:45 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen maaliskuussa syntynyt lapsi on saanut nimekseen Elia Nalle.

Eva Wahlströmin, 40, ja Niklas Räsäsen, 34, poika on saanut nimekseen Elia Nalle. Wahlström on paljastanut persoonallisen nimen Instagram-tilillään. Samalla nainen myös selittää, mistä nimi juontaa juurensa.

”Elia tulee Eeliksestä joka kulkee Nikun suvussa ja Nalle oman edesmenneen isäni mukaan”, Wahlström kirjoittaa.

Tekstin yhteydessä nainen on jakanut videon nauravasta pienokaisesta. Päivityksen voit katsoa alta tai tästä linkistä.

Wahlström pohtii päivityksessä myös äitiyttä laajemmin. Hän kertoo olleensa aiemmin elämässä tiukan suorituskeskeinen täydellisyydentavoittelija, mutta on oppinut tästä ominaisuudesta pois. Hän oppi, että liian pingottava ote ei tee hyvää urheilussa, ja saman asenteen hän on omaksunut myös äitiyteen.

”Teen asioita rakkaudella ja ilolla, mutten enää yritä liikoja. Olen saanut todeta, että olen äiti, jonka lapsi joskus joutuu pukemaan eriparisukat kouluun. Äiti, joka välillä tarjoilee illallisen vasta iltayhdeksältä eikä saa lapsia ajoissa sänkyyn kovinkaan usein”, Wahlström kirjoittaa.

Hän myöntää, ettei aina muista katsoa Wilma-järjestelmästä, mitä lasten pitää ottaa minäkin päivänä mukaan kouluun.

”Oon joutunut toteamaan että olen äiti, joka välillä asettaa omia tarpeita etusijalle ja sanoo lapsilleen, et odottakaa, nyt on mun vuoro tehdä sitä mistä mä nautin. Mutta olen rakastava ja hyväksyvä. Asetan rajat ja opetan oikeudenmukaisuutta. Olen olemassa aina kun sitä tarvitaan. Olen äiti omalla tavallani, ja vaikka monessa jää vajaaksi, se on mun mielestä aivan riittävää”, Wahlström toteaa.

Eva Wahlströmillä oli ennestään yksi 12-vuotias lapsi aiemmasta suhteestaan. Wahlströmin ja Räsäsen uusperheeseen kuuluu myös 9-vuotias lapsi Räsäsen aiemmasta suhteesta.

Lue myös: Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen lapsi syntyi - suloinen kuva someen, katso

Lue myös: Eva Wahlström rehellisenä raskaudestaan: "Olen oksentanut seitsemän kuukautta päivittäin"

Kilpailut

Uusimmat