Kuva: Iiro Myllymäki

Katso laulaja Sannin liikuttava teksti, joka herkisti somen - "Kiitos, kun puhut tästä!"

08.06.2021 16:45 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sanni julkaisi Instagram-tilillään koskettavan Pride-teemaisen kuvatekstin ja sai seuraajansa herkistymään.

Muusikko Sanni, 28, julkaisi Instagram-tilillään koskettavan tekstin ja kuvan Pride-kuukauden kunniaksi. Hänen seuraajansa ihastuivat rehelliseen tekstiin ja osoittivat herkistymistään kuvan kommenteissa. 

Jos julkaisu ei näy, pääset katsomaan sen täältä.

Sanni kirjoitti kuvan yhteyteen pitkän ja vaikuttavan kuvatekstin, jossa muun muassa kertoo, että hänkin on kokenut ulkopuolisuuden tunnetta muun muassa seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyen.

Kun puhutaan identiteetistä ja sen kantamisesta, ylpeys on rakkautta ja hyväksyntää itseä kohtaan. Sen kuuluukin näkyä. Matka häpeästä ylpeyteen ei oo mikään kevyt sunnuntaikävely. Tiiän, koska mäkin oon kamppaillu ulkopuolisuudentunteen kanssa nuorempana. 

Sanni kuitenkin korostaa, että onnekseen hän ei ole koskaan joutunut pärjäämään yksin, vaan ympärillä olevat läheiset ovat aina kannustaneet. Hän kuvailee ajattelevansa nykyään, että onneksi rakkautta ei edes voi kontrolloida.

Nyt mä seison tuhat prosenttia sen takana et rakkaus on niin iso ja kaunis osa ihmistä ja elämää, et sen pitää antaa olla ja hengittää, sitä ei pidä eikä onneks edes voi kontrolloida.

Artisti nostaa esiin, kuinka usein keskustelu tuntuu seilaavan vain ääripäiden välillä, mutta silti lyhyessä ajassa keskustelukulttuuri on ottanut valtavan harppauksen parempaan. Hän kiittelee tekstissään jokaista, joka on osaltaan vienyt keskustelua eteenpäin.

Myös halu oppia on osallistumista. Mä aidosti toivon et matka yhdenvertaisuuden toteutumiseen olis lyhyempi ku miltä se vielä näyttää, mut pienet voitot saa mut uskomaan et kyl se sielt pikkuhiljaa tulee.

Loppuun Sanni vielä lisää, kuinka maailma muuttuu yksi tyyppi kerrallaan ja miten onnelliseksi muusikko aina tulee kuulleessaan, että hänen tekemisillään on ollut positiivinen ja rohkaiseva vaikutus johonkin toiseen ihmiseen.

Liikuttava teksti keräsi paljon ylistystä myös Sannin seuraajilta.

"Hei apua miten hieno kuva ja teksti! Nyt ei oikeasti ole sanoja. Kiitos, kun puhut tästä! Ihanaa Pridea!"

"Niin upeasti muodostettu sanoiksi uskomattoman tärkeä asia"

"Ihana teksti ja sä!"

Sannin viimeisin studioalbumi Trippi julkaistiin kesäkuussa 2019. Toukokuussa 2021 hän julkaisi tulevalta albumiltaan ensimmäisen singlen, Pettäjä. Uransa aikana Sanni on voittanut muun muassa kolme Emma-palkintoa. 

Lue myös: Tutustu Helsingin rikkaaseen homohistoriaan - kierros kertoo, missä on juhlittu ja etsitty seuraa

Lue myös: Sanni lopetti selfiet pitkäksi aikaa - taustalla tärkeä asia

Lue myös: "Pitääkö pettää fyysisesti ollakseen pettäjä?" - Sannin uutuuskappale herättää ajatuksia, kuuntele

Kilpailut

Uusimmat