Kuva: AOP

Sarah Jessica Parker esittelee kätevää trendiä Sinkkuelämää-paluusarjan kuvauksissa - katso kuvat

14.07.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Kahden laukun trendi on löytänyt tiensä myös Sinkkuelämää-maailmaan.

Monet odottavat jo kuumeisesti Sinkkuelämää-sarjan jatkoa And Just Like That -sarjan muodossa. Sarjassa nähdään, mitä viisikymppisille Carrielle, Charlottelle ja Mirandalle kuuluu nyt. Koska kyse on muotitietoisen Sinkkuelämää-sarjan jatkosta, monien mielenkiinto kohdistuu myös siihen, millaisia vaatteita naiset sarjassa esittelevät.

HBO Maxille saapuvaa sarjaa on alettu jo kuvata, ja pääkolmikosta on julkaistu ensimmäinen virallinen yhteiskuva. Nyt julkisuuteen on levinnyt myös kuvia päätähti Sarah Jessica Parkerista, 56, kuvauksissa kävelemässä New Yorkin katuja pitkin. Lookissa huomio kiinnittyy yhteen viime vuosina yleistyneeseen trendiin. Kirjoitimme keväällä 2019 kahden laukun trendistä, joka oli yleistynyt useiden muotitalojen käyttöön. Trendissä kannetaan mukana yhden laukun sijaan kahta laukkua, ja näin tekee myös Sarah Jessica Parker tuoreissa kuvissa.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Tuplalaukkutrendi ei ole mikään aivan uusi juttu. Yahoo kirjoittaa, että kätevä trendi alkoi saada suosiota jo vuonna 2012.

And Just Like That -sarjan julkaisuajankohdasta ei ole vielä tiedotettu. Monet suositut hahmot tekevät sarjassa paluun, mutta Samanthaa esittävää Kim Cattrallia ei sarjassa nähdä.

Lue myös: Liikaa tavaraa, liian vähän tilaa? Uusi laukkutrendi on sinua varten

Lue myös: Chris Noth oli kieltäytyä Mr. Bigin roolista Sinkkuelämää-sarjan paluussa - paljastaa miksi epäröi

Lähde: Yahoo

Kilpailut

Uusimmat