Kuva: AOP

Sara Siepin bikinikuva herätti valtavan palauteryöpyn - ex-missi jyrähtää kommentoijille

14.07.2021 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Siepin ytimekäs kirjoitus on kerännyt seuraajilta valtavan määrän kehuja.

Vuoden 2011 Miss Suomi Sara Sieppi, 30, kertoo Instagram-sivullaan, että on lomailemassa tällä hetkellä Marbellassa Espanjassa.

Lomansa kunniaksi Sieppi oli julkaissut kuvan, jossa poseeraa hameessa ja bikinien yläosassa. Sieppi kertoikin seuraavassa julkaisussa, että kesäkuva oli herättänyt paljon keskustelua - ei lomamatkasta, vaan missin rinnoista.

"Olin varautunut erilaisiin mielipiteisiin koskien matkaani. Mutta myöskin varautunut noudattamaan kaikkia toimenpiteitä, mitä matkani vaatii, jotta tämän voisin toteuttaa. DM:boksini sekä kommenttikenttäni kuitenkin räjähti aivan jostain muusta kuin matkustuksesta. Tisseistä", Sieppi kirjoittaa aluksi.

Ex-missi jatkaa kertomalla olevansa hämmentynyt siitä, millaista palautetta on oikein saanut.

"Onko tosiaan totta, että isorintainen nainen ei voi vuonna 2021 postata itsestään bikinikuvaa olematta järkyttävä, tyrkky tai bimbo? Pitäisikö mun peittää kroppani ison t-paidan alle? Olisiko pienirintaisempi nainen saanut samanlaista kritiikkiä samanlaisesta bikinikuvasta, ei."

Jos kuva ei näy, katso se täältä.

Lopuksi Sieppi jyrähtää ja muistuttaa, että arvostelua ei tarvita ja ihminen voi olla juuri sitä, mitä haluaa.

"Sul voi olla isot tissit, nätti naama ja sä voit olla viel saatanan fiksukin kaiken lisäks. Tervetuloa tähän päivään. Sä voit olla just sitä mitä haluut ja kenenkään ei tulis arvostella sun pukeutumista tai ulkonäköä. Hulluu, että tällaisesta pitää vieläkin mussuttaa."

Kirjoitus on saanut paljon kehuja Siepin seuraajilta.

"Älä vaivaa päätäsi tollaisilla,vain kateelliset siellä huutelee"

"Juuri näin!"

"Samaa mieltä, Sara!"

Näet uuden julkaisun alta. Jos kuva ei näy, katso se Siepin Instagram-sivulta.

Lue myös: Sara Sieppi näpäytti arvostelijoita: "10 lisäkiloa on tehnyt musta vaan onnellisemman"

Lue myös: Sara Sieppi rehellisenä rankasta päivästään - "Henkisesti olin ihan paskana"

Kilpailut

Uusimmat