Kuva: All Over Press

Harry Potter -näyttelijällä oli "lisäkiloja" viimeisessä elokuvassa - muistelee järkyttävää tilannetta, joka siitä seurasi

05.08.2021 12:45 - Senja Rapila

34-vuotias Jessie Cave on nykyisin kolmen lapsen äiti.

Näyttelijä Jessie Cave, 34, tunnetaan parhaiten roolistaan Harry Potter -elokuvissa. Elokuvissa hän näyttelee Ronin seurustelukumppania, Lavenderia. Cave kertoo, että roolin saaminen elokuvista tuntui lottovoitolta. Yli 7000 tyttöä yritti saada kyseisen roolin.

- En sopinut kuitenkaan täydellisesti alalle. Lavender Brown on tavanomaisesti nätti, ei silmälaseja ja hän on pieni. Kun menin tekemään viimeistä elokuvaa, olin saanut lisää painoa, enkä ollut enää se sama henkilö, Cave kertoo The Guardianille.

Kukaan ei suoranaisesti pyytänyt Cavea pudottamaan painoa, mutta siihen kuitenkin viitattiin. Cave kertoo muistavansa erään puvustuksesta vastaavan ohjaajan kouraisseen häntä vatsasta.

- Se oli kamalaa. Ja minä nauroin.

- Nykyään kun menen mihin tahansa puvustukseen, minkä tahansa työn tiimoilta, olen kauhuissani. Olen valmistautunut siihen, että minulle sanotaan jotain loukkaavaa.

Näyttelijä myöntää harkinneensa painon pudotusta saadakseen enemmän rooleja.

- Olen harkinnut painon pudotusta. Ja silloin kun pudotan painoa, yleensä saan sen roolin mihin olen hakenut. Ei se ole rakettitiedettä. Mutta syön terveellisesti, olen normaalikokoinen nainen, ja silti minua pidetään, todennäköisesti, lihavana näyttelijänä.

Nykyään Cave on kolmen lapsen äiti. Hän kertoo huomanneensa alalla positiivisen muutoksen. Caven omasta kokemuksesta alalla on ymmärretty aiempaa paremmin epävarmuutta omaa kroppaa kohtaan, kun kyseessä on tuore äiti.

Jessie Cave vuonna 2019. (kuva: All Over Press)

Lue myös: Harry Potter -tähti taistelukuvassa toisen suosikkihahmon kanssa - somessa alkoi kiivas väittely

Lue myös: Kuka Harry Potter -hahmo olet? Tee testi ja ota selvää!

Lue myös: Harry Potter -hahmon yhdennäköisyys sci-fi-elokuvan tiedemieheen hämmentää - oletko samaa mieltä?

Lähde: E! Online

Kilpailut

Uusimmat