Kuva: AOP

Kohta hurjastellaan taas - Fast and Furious 10:n julkaisupäivä vahvistettiin jo

18.08.2021 19:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Kymmenes elokuva on sarjan toisiksi viimeinen.

Pöly on hädin tuskin laskeutunut Fast and Furious 9 -elokuvan ympäriltä, kun elokuvan seuraavan osan julkaisupäivä tiedotettiin jo. Variety-lehdelle vahvistettiin, että Fast and Furious 10 saapuu elokuvateattereihin 7. huhtikuuta 2023.

Elokuvan julkaisu on viivästynyt reippaasti alkuperäisestä suunnitelmasta. Sen oli tarkoitus nähdä päivänvalo jo tänä keväänä, mutta väistyi tulevaisuuteen koronapandemian lykkäämän yhdeksännen osan tieltä. 

Elokuvan tulee ohjaamaan jo useita sarjan leffoja ohjannut Justin Lin, 49. Kymmenennen osan on määrä jäädä toisiksi viimeiseksi. Vaikka näyttelijäkaartia tulevaan elokuvaan ei ole vielä paljastettu, on odotettavaa, että suurin osa tutuista kasvoista nähdään jatkossakin. Sen sijaan Entertainment Weekly raportoi, että Dwayne Johnsonia, 49, elokuvassa tuskin tullaan näkemään.

Lue myös: Miksi Vin Diesel ja Dwayne Johnson ajautuivat riitoihin? 'Kyse oli kovasta rakkaudesta'

Lue myös: Vin Diesel teki jo paljastuksen Fast & Furious 10 -leffasta: Megasuosittu räppäri jatkaa mukana

Lähde: Variety

Kilpailut

Uusimmat