Kuva: AOP

Queen teki klassikkobiisinsä humalassa - oli vähällä, ettei se olisi töppäyksen vuoksi koskaan syntynyt

31.08.2021 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Yksi Queenin legendaarisimmista kappaleista oli aikanaan vaakalaudalla.

Vuonna 1981 julkaistua klassikkoa Under Pressurea on tuskin voinut välttyä kuulemasta. Queenin ja David Bowien yhteistyönä tekemä kappale oli kuitenkin vähällä jäädä kokonaan syntymättä.

Queenin rumpali Roger Taylor, 72, on kuvaillut, että hittikappale syntyi muusikoiden viettäessä humalanhuuruista iltaa äänitysstudiossa. Yhtyeen basisti John Deacon, 70, keksi Under Pressuren tunnetun riffin, jonka jälkeen muusikot lähtivät syömään eikä Deacon studioon palatessa enää muistanutkaan, mitä hetkeä aiemmin oli keksinyt. Lopulta Taylor kuitenkin kaikkien onneksi muisti, mitä basisti oli aiemmin soittanut. 

Kappaleen synty ylipäätään oli sattumien summa. Queen oli äänittämässä Montreuxissa, Sveitsissä ja yhtyeen tuottaja tiesi myös Bowien olevan parhaillaan kaupungissa. Muusikko kutsuttiin hetken mielijohteesta paikan päälle, yksi asia johti toiseen ja uutta musiikkia ryhdyttiin kirjoittamaan yhdessä.

- Menin sinne ja asiat vain tapahtuivat, yht'äkkiä kirjoitimme jotain yhdessä ja se oli täysin spontaania eikä todellakaan suunniteltua, Bowie on myöhemmin muistellut kappaleen syntyä.

Under Pressure sai kriitikoilta paljon ylistystä ja sitä on kuvailtu yhdeksi Queenin hienoimmista kappaleista.

Lue myös: Brian May suunnittelee Bohemian Rhapsody -elokuvalle jatko-osaa - toteutumiselle yksi tarkka ehto

Lue myös: Queenin Greatest Hits -levy nousemassa listaykköseksi Briteissä ensimmäistä kertaa 40 vuoteen

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat