Kuva: All Over Press

G-Eazy pidätettiin epäiltynä pahoinpitelystä

15.09.2021 17:45 - Senja Rapila

Epäilty pahoinpitely tapahtui viime perjantaina New Yorkissa Boom Boom Boom -nimisellä klubilla.

Räppäri G-Eazy, 32, on pidätetty epäiltynä pahoinpitelystä, uutisoivat ulkomaismediat. Hänet pidätettiin New Yorkissa maanantaina. Epäilty pahoinpitely tapahtui paikallisella Boom Boom Boom -klubilla perjantaina aamuyöstä. Silminnäkijöiden mukaan G-Eazy oli mennyt klubille puolen yön jälkeen ja käsirysy alkoi kahden aikaan. 

Kahakka alkoi, kun G-Eazy meni klubilla VIP-alueelle, joka ei ollut tarkoitettu hänen käyttöönsä. Tila oli poliisin mukaan varattu yksitysbileille, jossa mukana oli myös Lacoste-vaatemerkin edustus.

G-Eazya pyydettiin poistumaan Lacosten VIP-huoneesta, mutta kertoman mukaan hän ei halunnut poistua. Sanaharkka alkoi ja muuttui nopeasti käsirysyksi. Silminnäkijöiden mukaan G-Eazy olisi seurueineen "hyökännyt juhlijan kimppuun, lyöden ja potkien häntä".

Poliisin kertoman mukaan riita kulkeutui klubilta ulos asti, missä väkivaltaisuus jatkui. Ulkona G-Eazyn kerrotaan lyöneen 32-vuotiasta miestä kasvoihin. Kumpikaan riitapukareista ei tietojen mukaan joutunut sairaalakäynnille vammojensa takia.

Asiaa käsitellään vielä oikeudessa ja G-Eazyllä on tietojen mukaan poliisin määräys saapua oikeuteen lokakuun ensimmäinen päivä.

G-Eazy nähtiin MTV VMA -gaalan punaisella matolla sunnuntaina. Tuolloin miehellä ei ollut ainakaan näkyviä jälkiä edellisperjantain kahakasta.

G-Eazy MTV VMA -gaalassa sunnuntaina. (kuva: All Over Press)

Lue myös: G-Eazy esittelee kotinsa videolla: Vanha marokkolaistyylinen talo on täynnä taidetta ja muistoja

Lue myös: G-Eazy ja Ashley Benson erosivat riitaisissa merkeissä: "Hän on aina ollut naistenmies"

Lue myös: Räppäri G-Eazyn aprillipila järkytti faneja - "Mitä menit tekemään?!"

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat