Kuva: AOP

Machine Gun Kelly sai jälleen yleisön vihat päälleen - nyt lensivät pullot

14.10.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Machine Gun Kelly on viime aikoina joutunut ankaran palautteen kohteeksi eri tapahtumissa. Tällä kertaa miestä heiteltiin pulloilla.

Syyskuun lopulla kerroimme, kuinka muusikko Machine Gun Kelly, 31, oli saanut Louder Than Life Festival -tapahtumassa ikävän vastaanoton, kun useat ihmiset olivat buuanneet räppärille sekä näytelleet tälle keskisormia. Mies oli itse kommentoinut asiaa sanomalla, että vihaajia oli ollut vain pieni osa.

"En tiedä, miksi media valehtelee, mutta itse näin 20 000 mahtavaa fania, jotka lauloivat mukana jokaisen sanan, ja sitten ne 20 muuta vihaista yleisön edustajaa", MGK kirjoitti Twitterissä.

Nyt Machine Gun Kelly, oikealta nimeltään Colson Baker, oli esiintynyt  Aftershock Festival -tapahtumassa Sacramentossa. Tällä kertaa MGK:ta päin oli heitetty yleisön toimesta pulloilla ja oksilla sekä laulajalle buuattiin. 

Näet videon tilanteesta alta. Jos video ei toimi, katso se täältä. 

Vastikään Machine Gun Kelly oli myös suututtanut Slipknot-yhtyeen fanit. Mies oli nimittäin kertonut lavalla mielipiteensä kyseisestä yhtyeestä, joka esiintyi samaan aikaan tapahtuman toisella lavalla.

- Tiedättekö, mistä olen onnellinen? Että en ole 50-vuotias mies, joka pitää v*tun outoja naamioita lavalla, räppäri sanoi mikrofoniin.

Lue myös: Keskisormia ja buuauksia - Machine Gun Kelly joutui keikallaan yleisön vihan kohteeksi

Lue myös: Machine Gun Kelly pilkkasi Slipknot-yhtyettä keikallaan - tilanne tallentui videolle

Lähde: Unilad

Kilpailut

Uusimmat