Tänään tv:ssä: Mestariteokseksi ylistetty draama pidättyväisestä romanssista

In the Mood for Love -elokuva on päätynyt useammille listauksille kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista.

Julkaistu:

In the Mood for Love on hongkongilainen elokuva vuodelta 2000. Suorastaan mestariteokseksi ylistetty elokuva kertoo naisesta ja miehestä, jotka kumppaneidensa kanssa muuttavat kaikki samaan taloon. Pian Chow (Tony Leung Chiu Wai) ja Su (Maggie Cheung Man-yuk) päättelevät, että heidän kumppaneilleen on syntynyt salasuhde. Myös Chow ja Su lähenevät toisiaan mutta kamppailevat kiellettyjen tunteiden kanssa.

In the Mood for Love on saanut paljon kehuja muun muassa visuaalisesta kauneudestaan ja tarinan tunteikkuudesta. New York Times kuvaili elokuvaa julkaisun aikaan ”ehkä vuoden henkeäsalpaavimmalla tavalla upeimmaksi elokuvaksi”, ja Empire ylisti elokuvaa muun muassa sen aidosta romanttisuudesta.

Wong Kar-Wain ohjaama elokuva on saanut myös lukuisia tunnustuksia ja sijoituksia kaikkien aikojen parhaimpien elokuvien listoilla. Vuonna 2016 BBC kysyi 177 elokuvakriitikolta näkemyksiä 2000-luvun parhaista elokuvista, ja In the Mood for Love sijoittui peräti toiseksi. Ykkössijalle tuli David Lynchin draamamysteeri Mulholland Drive. The Guardian on puolestaan valinnut elokuvan 2000-luvun viidenneksi parhaaksi elokuvaksi vuoden 2019 listallaan.

Elokuvasta esitetään tv:ssä uusi, restauroitu versio. Trailerin pääset katsomaan alta.

YouTube video

In the Mood for Love
Yle Teema Fem
klo 20.15

Lue myös: Kaikkien aikojen parhaat elokuvat laitettiin järjestykseen – ykkösenä Boyhood

Lue myös: Tunnistatko 10 suomalaista elokuvaa vain yhden kuvan perusteella? Testaa nyt!

Lähteet: Rotten Tomatoes, BBC, The Guardian, Wikipedia