Kuva: AOP

Shawn Mendes ja Camila Cabello ilmoittivat erosta: "Jatkamme parhaina ystävinä"

18.11.2021 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Parin suhde kesti kaksi vuotta.

Shawn Mendes, 23, ja Camila Cabello, 24, kertoivat keskiviikkoiltana Instagramissa päätyneensä eroon. Parin mukaan he jatkavat elämää kuitenkin parhaina ystävinä. 

"Olemme päättäneet lopettaa romanttisen suhteemme. Rakkautemme toisiamme kohtaan ihmisinä on kuitenkin vahvempaa kuin koskaan.

Suhteemme alkoi ystävyydestä ja aiomme jatkaa elämäämme parhaina ystävinä tästä eteenpäinkin. Arvostamme tukeanne suhteen alussa sekä tässä kohtaa, kun siirrymme eteenpäin," he kertoivat julkaisemassaan tarinassa.

Pari liitettiin toisiinsa ensimmäisen kerran romanttisessa mielessä kesällä 2019. Samana vuonna ilmestyi myös kaksikon yhteiskappale Señorita, josta tuli suuri hitti ympäri maailman. 

Kesällä kerroimme siitä, kuinka eräs riita kaksikon välillä sai Mendesin säikähtämään omaa käytöstään. 

- Korotin ääntäni ja hän sanoi, että ei pidä siitä kun korotan ääntäni. Aloin puolustamaan itseäni välittömästi, Mendes kertoo.

- Sanoin, etten ole korottanut ääntäni. Ja korotin ääntäni lisää. Tunsin, kuinka hän kutistui ja minä kasvoin. Mietin, että tämä on kamalinta. Olen kauhuissani siitä, jos olen ilkeä. Pelkään olla paha. En halua olla sellainen.

Mendesin mukaan pari kävi riidan ja tunnekuohun yhdessä läpi. Samalla hän joutui kohtaamaan myös omia pelkojaan. 

- En voi vältellä sitä faktaa, että sisälläni on pieni pala pimeyttä. Sen pimeyden päästäminen läsnäolevaksi on kamalaa.

Lue myös: Camila Cabellon Tuhkimo-elokuvasta uusi maistiainen - nettislangia pursuava klippi jakoi mielipiteet

Lue myös: Shawn Mendes pelästyi käytöstään riidellessään Camila Cabellon kanssa - "En halua olla sellainen"

Lähde: Usa Today

Kilpailut

Uusimmat