Kuva: AOP

Camila Cabellon Tuhkimo-elokuvasta uusi maistiainen - nettislangia pursuava klippi jakoi mielipiteet

26.08.2021 23:15 - Iiro Myllymäki

Osa kommentoijista kertoo videopätkän herättäneen suurta myötähäpeää.

Tuhkimo-sadun uusi elokuvaversiointi Cinderella saa ensi-iltansa Amazon Prime -palvelussa 3. syyskuuta. Elokuvan Tuhkimona nähdään laulaja Camila Cabello, 24, ja muussa tähtikaartissa nähdään muun muassa Billy Porter, Pierce Brosnan ja Idina Menzel.

Cinderellasta on nyt jaettu netissä uusi ennakkomaistiaispätkä. Videolla nähdään, miten hyvä haltiakummi on taikonut Tuhkimolle kauniin iltapuvun ja viimeistelee tyylin lasikengillä. Hyvän haltiakummin roolissa nähdään Billy Porter, 51, mikä herätti osassa kommentoijista närää roolijulkistuksen jälkeen. Tavallisesti haltiakummi on ollut nainen, mutta nyt muun muassa Pose-sarjasta ja Broadway-musikaaleista tunnettu Porter tuo hahmoon drag queen -henkeä. Tulevassa elokuvassa hahmoa kutsutaan nimellä Fab G. Porter on sanonut, että hänen esittämänsä hahmo on sukupuoleton.

Kohtausvideon voit katsoa alta. Jos päivitys ei näy, klikkaa tästä.

Klippi on herättänyt kaksijakoisia tunteita kommentoijissa. Kohtauksessa sekä Tuhkimo että haltiakummi käyttävät nettislangista tuttuja ilmauksia, jotka ovat ensin olleet käytössä mustien queer-yhteisöjen piirissä. Erityisesti Porterin esittämä haltiakummi vaikuttaa hyödyntävän seksuaalivähemmistöihin yhdistettävää elekieltä ja puhetyyliä, jotka ovat sittemmin tulleet merkittäväksi osaksi esimerkiksi Twitterin fanikulttuuria. Suositun Pop Crave -Twitter-tilin jakamana videopätkä on saanut osakseen paljon kritiikkiä, ja monet ovat ilmaisseet kokevansa myötähäpeän tunteita videota katsoessaan.

”Tämä on kuin YouTube-parodia vuodelta 2014.”

”Hullua, että jotkut ovat saaneet palkkaa tämän käsikirjoittamisesta.”

”Tämä näyttää niin huonolta.”

Cinderella-elokuvan virallisella Instagram-tilillä äänenpainot ovat kuitenkin olleet toisenlaisia.

”Olen niin ylpeä Camilasta!”

”Tämä on upea.”

”En malta odottaa, että pääsen näkemään tämän elokuvan!”

Lue myös: Rakastetun Tuhkimo-sadun elokuvaversio julkaistaan pian - uusi traileri kerää kehuja

Lue myös: "Piereskelyn kuningatar!" - Camila Cabellon julkaisema video riemastutti fanit, myös poikaystävä kommentoi

Lähde: CBS News

Kilpailut

Uusimmat